Kaikille on tuttu déjà vu –ilmiö (suom. entiselämys), kun jossain tilanteessa kokee sen, että olen kokenut tämän ennenkin. En tiedä, mikä olisi oikea nimitys unille, joita joskus näen. Aamulla muistan unen selvästi. Useamman kerran samat tapahtumat ovat sitten tapahtuneet muutamia päiviä myöhemmin ilman, että tilanne olisi ollut unta nähdessäni mitenkään tiedossa. Monesti unessa tapahtuman lopputulos on ollut ei toivottu. Eläessäni sitä sitten tavallaan uudelleen, yritän sanoillani ja teoillani muuttaa lopputulemaa. Monta kertaa se onnistuukin, mutta jännitän kovasti sitä, miten se tilanne lopulta päättyy.
Uudelleen eletty tapahtuma on hieman erilainen ilmiö. Entiselämystä on selitetty monilla eri tavoilla, mutta yksinkertaisimpana selityksenä pidän sitä, että tuntemuksessa on oikeasti osia, jotka ovat tapahtuneet kokijalle joskus aiemmin. Hienommat havaintopsykologiaan perustuvat tulkinnat pohjaavat kokemuksen siihen, että eri aistikanavat aistivat yhtä ja samaa tapahtumaa hieman eriaikaisesti, josta johtuu uudelleen elämisen tuntemus.
Luen iltaisin Mark Haddonin romaania ”Yöllisen koiran merkillinen tapaus”. Oman pääni sisällä on ollut monia samanlaisia tapahtumia kuin kirjan päähenkilöllä Christopher John Francis Boonella, joka on kirjan tapahtumien alkaessa iältään 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää. Tämän pohdinnan innoittaja on kirjan luku, jossa Christopher pohtii sitä, miten hän ei aina tiedä onko hän kokenut jonkin asian vai onko hän vain nähnyt siitä unta. Hätkähdyttävän yhtenevä on myös hänen kuvauksensa muistin toiminnasta. ”Minun pitää vain kelata tapahtuma tiettyyn hetkeen ja ”katsoa” se uudestaan. Oikeastaan minun ei tarvitse kelata, koska muistini ei ole nauha, vaan dvd-levyn tapaan vain siirtyä siihen kohtaan, jonka haluan katsoa.”
Jotkut ystäväni tietävät, että minä olen ollut ja olen osittain edelleenkin hyvin tarkka kellonajoista. Jos joku asia sovitaan tehtäväksi kello 14, mutta se viivästyykin vaikka vartilla, menen sekaisin. Olen yrittänyt oppia hillitsemään tunteitani noissa tilanteissa, mutta edelleenkin ärtymys valtaa minut.
Opiskelen nyt itsekseni ja auttajien kanssa sitä, miten aivojen toimintaan ja tilanteiden hallintaan voi vaikuttaa ja mitä ei kannata tehdä. Kirjoittelen tästä lisää joskus myöhemmin.
Niin, lauantaina käristelin poronkäristyksen eiliselle ”tervetuloa Suomeen” –aterialle Saaralle ja Jetrolle. Tein sen Jyrki ja Helena Similän ohjeiden mukaan. Heihin tutustuin Rovaniemellä asuessani. Jyrki on yksi taitavimmista pianisteista, joita olen tavannut.
Poronkäristys
200g käristyslihaa (poron paistia tai lapaa) / syöjä
noin 200g voita tai poron kuuta / 1kg lihaa
vettä noin litra / kg lihaa
suolaa, noin 4 tl / kg lihaa
20-30 maustepippuria / kg lihaa
1-2 sipulia / kg lihaa
Laita noin 3 litran valurautakattila uuniin. Lämmitä uuni maksimilämpöön. Laita kattilaan nokare (20-40g) voita tai pala poron kuuta, ensimmäisellä kerralla noin 50g. Käristä poron lihaa kattilassa pieni erä kerrallaan kypsäksi. Ota lihan erilliseen astiaan ja lisää uusi voinokare ja uudet lihat kattilaan. Kun kaikki lihat on käristetty, kuullota sipuli. Kaada sitten kaikki lihat takaisin kattilaan ja lisää vettä lihojen määrän mukaan niin, että lihat peittyvät veden alle. Lisää suola ja pippurit. Annan porista vielä noin tunti, kunnes vesi alkaa vähenemään. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile puikulaperunoista tehdyn pottuvoin ja puolukkasurvoksen kanssa.