Yksi aikakausi päättyy Bitti 20.3.2006 – 10.7.2020

Halusin kirjoittaa pidemmän blogikirjoituksen rakkaan koirani ja Team-Bitterin ensimmäisen jäsenen muistolle.

Wishdecoy Phantom Nicole, Bitti 20.3.2006 -10.7.2020

Syntyessään Bitti oli pieni rääpäle. Kasvattaja Tiina Väli-Mattila antoi sille pentunimeksi ”Musta”. Tummasävyinen Phantom oli väritykseltään yhtä täpälän sijaintia vaille kopio isä-Vilistä. Alla on muutamia kuvia Bitin ensimmäisten viikkojen ajalta kasvattajan luota.

Bitti 1 vrk iässä, kuva Tiina Väli-Mattila
Kahden viikon iässä näin Bitin ensimmäistä kertaa ja sain pitää sitä käsissäni.
Neljän viikon iässä Bitti oli jo saanut massaa kivasti.
Viiden viikon vanhana Bitti näytti kivasti kieltään nukkuessaan.
Noin 6 viikon ikäisenä Bitti näki ensimmäistä kertaa isänsä Vilin.

Pieni pallero kotiutui Raumalta Poriin isä-Vilin oppiin keväällä 2006. Pari päivää pieni karvapallero, tumma ”Fantomi” viihtyi sohvan alla, jonne isukki ei mahtunut. Sisäsiistiksi oppiminen oli luku sinänsä. Bitin päähän oli iskostunut, että pissa tehdään sanomalehdelle. Yöllä oli parhaimmillaan melkein tunnin ulkona. Pissiä ei tullut. Sisälle tullessa B ryntäsi sanomalehden päälle pissille.

Bitti pentuna turvassa sohvan alla. Kuva on vanhempieni luota Kalaholmasta. Matto paljasti asian.

Kahdeksan viikon iässä Bitti oli turistina agilitytreeneissä Ulasoorin kentällä. Se nukkui varustekassissa Vilin treenatessa. Kävipä se silloin jo putkessakin. Treenikentällehän ei pissitä. No autossa häkissä ollessaan se sitten pissi Vilin päälle.

Bitti oli ensimmäistä kertaa agilitytreeneissä noin 8 viikon iässä.
Treeneissä oli hyvää aikaa nukkua.

Bitti ja tuttina toimiva sakaralelu olivat erottamaton pari. Asuntovaunu- ja -autoreissuilla oli matkassa varatutti. Emän saaman lääkkeen takia pennut jouduttiin vierottamaan vähän normaalia aiemmin. Liekö siitä jäänyt tapa, että veden juomisen jälkeen Bitti etsi tutin ja lutkutti sitä, kunnes tuli röyhtäys. Tutista vieroitus tapahtui 11 vuoden iässä.

Bitillä oli tuttina sama sakaralelu pennusta noin 11 vuoden ikään asti.
Bitti tuttinsa kanssa asuntovaunussa 3,5 vuoden iässä.

Bitin elämää leimasi herkkyys äänille, kunnes pari viimeistä vuotta kestänyt kuulon heikentyminen auttoi asiaan. Automatkoilla auton napsahdukset sekä erityisesti siltojen saumojen ja tärinäraitojen päällä ajamisesta tulleet äänet laittoivat Bitin tärisemään häkissään. Ennakkovaroitus ”Bitti pampam” auttoi ja B katsoi minua hyväksyen. Ukkosella ja ilotulitusten aikaan Bitti pysyi tiiviisti vieressäni. Muutaman kerran se paimensi koko lauman samaan huoneeseen, kun oikein jytisi.

Bitti kävi pentukoulun Porissa Kontaktikoirissa.
Bitti ja ryhti
Bitin katse on aina ollut mietteliäs ja monesti surumielinen. Pidin sen kasvoja kauniina.

Bitillä oli hyvä nenä. Se haistoi hyvin riistan, mutta emme käyneet virallisesti jälkikokeissa. Itseksemme sitä vähän treenattiin. Muutaman kerran rusakko lähti pensaikoista lenkkipolun varresta ja samalla ampaisi perään herra Bitti. Joka kerta se palasi takaisin muutaman pitkältä tuntuneen minuutin jälkeen. Bitin itsehankkimaa ravintoa olivat myyrät ja hiiret, joita se nappasi salamana lenkillä ja hotkaisi ne samantien. Parhaimpana talvena Bitti söi yli 20 myyrää tai hiirtä.

Bitti löysi kuolleita ja eläviä eläimiä maastosta hyvän kirsunsa avulla. Lumen sisästä se kaivoi tämän kuolleen rusakon.

Kooltaan Bitti oli minin ja medin rajaksi. Epäonnekseen se kisasi melkein koko kisaikänsä medeissä, jossa se joutui ponnistamaan ihan kunnolla. Rimat eivät meille olleet juurikaan ongelma. Puomin alastulokontakti oli meillä akilleen kantapää. Alkuvaiheessa kontaktit olivat niin hitaat, etten niitä opettanut käytännössä ollenkaan. Kun vauhtia tuli ja kisavireessä vähän vielä enemmän,  niin vitosia tuli. Silti nollaprosentti pyöri parhaimpina vuosina 50 % paremmalla puolella. Koko uransa aikana Bitti starttasi 277 virallista starttia. Niistä tuli puhtaita nollia 41,16 % eli 114 kappaletta. Hylkyprosentti oli vain 17,69 %. Startteja tuli 52 eri tuomarilta, joista 41 tuomarilta saimme nimen kisakirjaan nollan merkiksi. Agilityurallaan Bitti ehti agilityvalioksi ja oli useana vuonna agilityn sm-kilpailuissa ja maajoukkuekarsinnoissa mukana. Karsinnoissa hidasvauhtinen koira ei päässyt juurikaan pisteille, mutta hienoja kokemuksia meille tuli ja pääsimmepä toisena päivänäkin kisaamaan, kun harvoin tuli kahta hylkäystä. Hyppäreillä nopeus ei riittänyt isompien vauhtiin ja hyppyvalion arvo jäi saavuttamatta. Paras agilitysaavutus oli vuonna 2010 Finnish Agility Open tasoituskilpailun neljäs sija Ylöjärvellä.

Bitti 2012 SM-kisoissa. Kuva Pirkko Riekki
Bitti maajoukkuekarsinnoissa 2012. Kuva Pirkko Riekki
Bitin agilityvalioitumisen poseeraus kesäkuussa 2011.

Bitin agilitykilpailut loppuivat äkkiarvaamatta keväällä 2016 Sastamalassa Jari Helinin tuomaroimilla radoissa. Noin viikko sen jälkeen iski akuutti haimatulehdus eikä sen jälkeen osallistuttu enää virallisiin kilpailuihin, vaikka ruokavalio poisti kivut ilmeisesti kokonaan. Viimeisiksi arvokisoiksi jääneet vuoden 2015 SM-kilpailut päättivät hienolla tavalla arvokisauramme. Yksilökisan karsintahyppäri oli yksi team-Bitterin parhaista radoista. Hitaan ajan takia ei päästy finaaliin, vaan karsiuduimme juuri ja juuri pois.

Haukiputaan agilityn SM-kisat vuonna 2015 jäivät uran viimeisiksi. Sen tiesin tosin vasta vuotta myöhemmin. Kisoissa tunteet menivät vuoristorataa.
Agilityn iloa viimeisiä kertoja 10 vuoden iässä ATT:n hallilla.
Toukokuussa 2016 Bitti treenasi lähes viimeistä kertaa. Tässä viimeinen kerta, josta on kuva. Kuva Tiina Jaakkola / Rontix

Bitin pienuus oli näyttelyissä ongelma. Silti se saavutti muotovalion arvon. Viimeisen sertinsä Bitti sai Pekka Teiniltä, joka arvosti Bitti jo pentunäyttelyssä ryhmäsijoituksen arvoisesti. Odottelin kahden sertin jälkeen sitä, että Pekka hankkisi kooikerhondjein arvosteluoikeudet. Kun hän sai ne, tarkkailin, milloin hän olisi tuomarina parin sadan kilometrin säteellä. Seinäjoella valioitumisnäyttelyssä lupasin Bitille, ettei sen tarvitse enää ikinä mennä näyttelyyn jännittävään tilanteeseen. Se lupaus piti loppuun saakka.

Bitin muotovalioitumisen kuva vuodelta 2012.

Bitin suhtautuminen muihin koiriin oli monesti arvoitus. Yleensä se murahti hyvissä ajoin, mutta pari kertaa se nappasi karvatupon liian innokkaasti lähelle tulleesta kaverista. Iän mukana tulleista näön ja kuulon heikkenemisestä seurasi käytökseen epävarmuutta.

Bitti apilanurmella kesällä 2013
Bitti parhaassa voinnissaan vuonna 2013. Tuon jälkeen meillä oli hyviä vuosia vielä kolme jäljellä.
Bitti tykkäsi liikkua metsässä. Minä en ymmärtänyt asiaa Porissa asuessani. Kuva vuodelta 2013.

Äitini totesi Bitin terveyden aaltoliikkeessä ”Bitti on tehnyt sinun kanssasi pitkän matkan. Se on tehtävänsä tehnyt sinua tukien vaikeina hetkinä.” Monta yötä Bitti nukkui vieressäni. Se on ainoa, joka tietää, montako yötä ja metsälenkkiä olen itkenyt yksinäisyyttä ja omaa huonouden tunnettani. Se piti minut kiinni elämässä todella synkkinä hetkinä.

Bitti oli tärkeä terapiakoira minulle elämän myrskyissä. Se piti minut kiinni elämässä vaikeina hetkinä.
Bitti söpönä Auranlaaksossa vuonna 2016. Kuva Tiina Jaakkola / Rontix

Viimeisen elinvuoden ajan Bitillä oli lääke virtsan karkailuun. Nuorempanakin siltä saattoi haukkuessa tippua vähän pissaa lattialle, mutta sitten alkoi tulla pedin kastelua nukkuessa. Hieman ennen, kun muutimme Bitin kanssa Laavuoreen, se sairasti vatsahaavan, josta näkyi tähystyksessä paranemisvaiheen arvet. Maaseutuympäristö oli sille hienosti sopiva rauhallinen eläkeympäristö.

Bitillä alkoi haimatulehdus ja sen jälkeen erinäisiä muita oireita kesäkuussa 2016.
Bitti kulki viimeisinä vuosina Laavuoressa kanssani mustikkametsässä. Viimeisinä päivinään Bitti ehti saada maistiaisia vuoden 2020 mustikkasadosta oman tontin vieressä olevasta metsästä.

Vuonna 2019 sillä oli keväällä sekalaisia oireita, joita eläinlääkärissä tutkittiin laajoilla verikokeilla ja koko kehon röntgenillä. Mitään ei silloin löytynyt. Kipulääke ei vienyt kitinää pois, joten ELL totesi, ettei kitinä ole luultavasti kivusta, vaan vanhuuden aiheuttamasta epävarmuudesta johtuvaa. Syksyllä 2019 Bitti kiljahti pihalla ja alkoi ontumaan toista takajalkaansa. Pääsimme tunnissa eläinlääkäriin, jossa se vielä ontui, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa varaamaan jalkansa päälle. Olin tuolla reissulla varma, että Bitti jäisi klinikalle eikä palaisi enää kotiin.

Vaikka ikä painoi jo, jaksoi Bitti olla hetkittäin virkeä. Ennen tämän muistokirjoituksen kirjoittamista katselin kuvia Bitistä vuosien varrelta. Harmaantuminen alkoi jo varhain. Sen katse on ollut surumielinen jo pentuna, mutta viimeisen vuoden aikana on jo paljon kuvia, joista jälkikäteen näin, että elämänilo on väistymässä. Viimeiset kuukaudet ruoka on ollut tärkeä asia Bitille. Se katsoi joka kerta sisälle tullessa ruokakuppi- ja herkkukaappia. Lähes joka yö se heräili 2-3 tunnin välein 2-3 kertaa yössä. Ulkona Bitti haisteli ja oli vähän muissa maailmoissa kuin ei olisi muistanut, että halusi itse sinne. Huomasin, että kaikki ei ole kunnossa. Eläinlääkärin kanssa totesimme yksimielisesti, että eläinlääkärikäyntejä täristen jännittävä Bitti ei joudu enää tutkittavaksi.

Harmaantunut Bitti 14-vuotispäivänään.

Kaksi viikkoa ennen viimeistä päivää totesin, että nyt on se hetki, jolloin lunastan Bitille antamani lupauksen. Haimatulehduksen jälkeen sanoin sille, että et joudu enää kärsimään. Kaksi päivää ennen eutanasiaa aamulla Bitin oikea takajalka jäi ilmaan taakse ojentuneena ja sätki siellä. Sen jälkeen Bitti kulki vielä normaalisti, mutta kompuroi ajoittain portaissa. Tuota kompurointia on ollut jo vuonna 2016. Se muistui mieleeni vanhoja päiväkirjoja lukiessani.

Viimeinen rauhoitus tehtiin Koira- ja kissaklinikan pihalla omassa autossa.

Bitti nautti kesällä nurmikolla pyörimisestä! Kuva Tiina Jaakkola / Rontix
Siellä jossain ei ole kipua ja voit taas juosta ja juosta! Kuva Tiina Jaakkola / Rontix

Hyvää matkaa sinne jonnekin, missä on vihreät nurmet juostavaksi ja kieriskeltäväksi!

Iso kiitos Bitti kaikesta!

Kategoria(t): Agility, Luontoa, Mielenjuttuja, Muistokirjoitus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 Responses to Yksi aikakausi päättyy Bitti 20.3.2006 – 10.7.2020

  1. Timo Kerminen sanoo:

    Hienosti kirjoitettu
    💚😢
    Bitin muistoa kunnioittaen,
    velimies Timo

  2. Jorma Viskari sanoo:

    Hyvä ja koskettava kirjoitus Bittin elämästä. Muistan kyllä Porin ajoilta.

  3. Kati sanoo:

    Hieno kirjoitus Petteri! Nyt itkettää! Hyvää matkaa Bitille ja voimia sinulle! T:Kati P

  4. TimoT sanoo:

    Pitkä, hieno yhteinen taival teillä, toinen toistanne tukien <3
    Muistan niin ne 2015 SM:ien kohtaamiset, kun itsellä vielä oli tunteet pilvissä, sen ainoan kerran tuolla tasolla. Ja kun näin miten sinun asiasi ovat…

    Surutyötä tehdään jo etukäteen ja suru laantuu ensin. Kaipaus vasta pitkän ajan kuluessa, mutta muistot eivät koskaan <3

  5. Leena sanoo:

    Niin kaunis ja koskettava kirjoitus, ettei sitä voi itkemättä lukea. <3 Ja ihanat kuvat. Teillä on ollut hieno ja tapahtumarikas elämä. Ja on rakkautta päästää irti kun on sen aika. Paljon voimia suureen suruun. Onneksi muistot säilyvät ikuisesti. Halauksin: Leena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *