Tänään on se päivä, ensimmäinen niistä, jolloin avioeron jatkokäsittelyhakemus on mahdollista jättää Satakunnan käräjäoikeuteen. Se on sinne nyt jo toimitettu.
Vaikka olen tämän asian ja tämän päivän käsitellyt mielessäni jo moneen kertaan, silti tunteet yllättävät. Olin mielestäni elänyt tunteet, pohtinut kaikkea. Onneksi tänään on sairauslomaa flunssan takia. Silmäni ovat kosteat.
Olisinko voinut elää avioliiton aikana toisin, tehdä toisin. Liitto kesti tähän päivään mennessä 2 viikkoa ja 6 päivää vaille 23 vuotta. Valehtelisin itselleni ja kaikille muille, jos väittäisin, ettei olisi mitään, mitä olisin voinut tehdän toisin. Olisi ollut paljonkin. On eri asia, olisiko ne teot muuttaneet lopputulosta, ehkä muuttaneet aikaskaalaa puoleen tai toiseen. Kristillistä avioliittoa solmiessa luvataan, kunnes kuolema meidät erottaa. Nykypäivänä tuo kuolema on monesti enemmän henkinen kuin alkuperäisen ajatuksen mukainen fyysinen kuolema, joka lopullisesti ja vääjäämättä muodostaa eron. Tekemättömiä asioita ja niiden vaikutuksia on enää turha märehtiä, mutta muille niistä jotain opiksi. Puhukaa, vaikka ei tuntuisi menevänkään huonosti. Toinen ohje, olkaa läsnä toistenne arjessa. Kolmas ohje, olkaa fyysisesti toistenne lähellä.
Olen hyvin avoin, mutta kaikkia aiheita ei täälläkään voi avata.
Siirrytään taas musiikin korvamatojen maailmaan. Niihin ei taida matolääkettä olla. Säästän teidät pahimmilta, enkä mainitse muutamia kappaleita, joiden soittokausi tuntuu taasen alkaneen. Mutta joo. Juha Tapion Kaksi puuta käsittelee tilannetta, jossa kaksi toistensa lähellä elänyttä (puuta / ihmistä) ovat kasvaneet yhteen. Kappaleen puolivälissä sanoittaja Tapio riimittelee … jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan. Minulle merkitsee paljon kappaleiden sanoitusten metafoorat sekä merkitysten symboliikka. Tässä kappaleessa on monta asiaa, jotka sopivat omaan elämääni tavalla tai toisella. Tähän hetkeen liittyen voi kappaleen käänteisen vertauskuvallisuuden kautta todeta, vaikka kaksi puuta ovat olleet pitkään vierekkäin, ei niiden juuret ole takertuneet toisiinsa paljoakaan. Riimiteltäisiin siitä tilanteesta, vaikka näin:
Ne salaa toisiltaan ovat paenneet.
Erilleen ovat kasvaneet.
Vaikka näyttää hyvin voivilta,
ne etsii uutta kotia.
Anna Puun rakkakkauden haudan pohjan kautta kuljettuani nousen ylös. Kasvamaan sellaisena puuna, jonka juuriin voi toinen puu tarttua ja kasvaa kiinni. Toivottavasti minuun voivat myös ohikulkijat, uupuneet, kuuntelijaa kaipaavat tai muuten vaan, tarttua, viipyä hetken ja jatkaa matkaansa voimaa ja iloa saaneina.
PS. Kiitos siitä kaikesta ihansta palautteesta, jota olen saanut. Kun yksi ”hölösuu” kirjoittaa kasvukivuistaan, niin toivottavasti moni muu saa siinä ohella voimia.