Aamuiselle lenkillä Pyynikinharjulla sain ihailla Pyhäjärven lähes peilityyntä pintaa. Siitä kumpusi ajatus, tuon tyyneyden tunteen saavuttaminen on nyt tavoitteeni. Tänään en vielä siihen päässyt. Viimeinen puolikas päivä Sagin puheenjohtajana oli haikea ja tunteikas. Kun kerroin kokouksen osallistujille, miksi Sagille valitaan puheenjohtaja poikkeuksellisesti kevätkokouksessa loppuvuoden ajaksi murruin. Sain sanottua asian, mutta sitten tulivatkin kyyneleet silmiin. Tuon jälkeen toiminnanjohtaja Sirpa Sippola ja varapuheenjohtaja Jouni Kautto olivat valmiit muistamaan minua kiitokseksi kuluneista vuosista Sagissa. Ajattelin, että saan kukkaset, kuten monesti on tapana. No sain ihanan kukka-asetelman ja Suomen Agilityliiton viirin. Olen vieläkin hieman hämilläni tuosta viiristä. Sen saaminen on suuri kunnia.
Kirjoitin poikkeuksellisesti eilen joitakin ajatuksia paperille, jotta muistan tänään mainita niistä. Tässä positiivisen liikuttavassa tunteiden aallokossa en olisi välttämättä muistanut niistä kaikkia. Vastuusta luopuminen tai oikeastaan sen päätöksen tekeminen, oli minulle raskas päätös. Toisaalta sen myötä on rauha ja tyyneys virrannut jo ajatuksiini. Ehdin olla kaksi vuotta Sagin hallituksen jäsenenä ja kaksi vuotta puheenjohtajana. Nämä vuodet ovat antaneet paljon hyviä kokemuksia, mahdollistaneet agilityn kehittymisen seuraamisen aitiopaikalta ja tuoneet monia uusia ihmisiä elämääni. Toisalta kuluneet neljä vuotta ovat vaatineet paljon aikaa, voimia ja hermoja. En ole katunut, että lähdin tälle tielle. Kaikki muu stressikuorma yhdessä Sagin vastuun kanssa oli vain juuri nyt liikaa.
Minä olen voimakkaasti tunteita kokeva ja tunnetilojen mukaan elävä ihminen. Tällaisen ihmisen on hankalaa toimia luottamustehtävässä, jossa palautetta on tullut hyvin vähän. Varsinaisesti palautteen pieni määrä ei ole ongelma. Kipukohta tulee palautteen polariteetin biasoitumisesta negatiiviselle puolelle. Suomeksi sanottuna valtaosa palautteesta, jota on tullut, on ollut negatiivista tai vähintäänkin Sagin toiminnan tarkoituksenmukaisuutta kyseenalaistavaa. Jättäessni hallitukselta ja toimistolta saamat palautteet pois laskuista, on positiivista palautetta antaneiden henkilöiden määrä laskettavissa lähes yhden käden sormilla. Saattaa olla, että pitää lainata sormi tai kaksi toisestakin kädestä. Yleisin yksittäinen kritiikin aihe on ollut ”Sagi ei tee mitään” tai toisilla sanoilla ”Miksi Sagi ei ole hoitanut tätäkään asiaa”. Toivon, että jatkossa näitä mietteitä pohtivat, miettisivät ennen niiden lausumista ääneen asiaa toisin. – Mitä minä voisin itse tehdä sen eteen, että tämä asia tulisi hoidetuksi. Sagissa on tarvetta niistä, jotka tarttuvat asioiden hoitamiseen. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä toimikuntiin, hallitukseen tai toimistoon.
Iloa agilitysta ja iloa agilityyn
On ilo katsella agilitykentillä suorituksia, joissa koira ei tiedä hylkäyksen tai virheen syntymistä. Näitä positiivisen ajattelun ohjaajia on onneksi alkanut näkymään kentillä enemmän kuin muutamia vuosia sitten. Omalta agilityuraltani tulee mieleeni, että olen kolme tai neljä kertaa torunut Bittiä suorituksen jälkeen. Useamman kerran olen sättinyt itseäni ja jopa itkenyt omaa tyhmyyttäni – huonoa ohjaustani. Olisi tietysti toivottavaa, että osaisin ja kaikki osaisivat olla kannustavia myös itselleen.
Agiltyn parista saa monta kertaa synkkään päivään uutta virtaa. Ilo löytyy – ei pilata sitä negatiivisuudella.
Haikeat jäähyväiset Sagille – En kuitenkaan sano ”ei koskaan”.
