On makuja ja tuoksuja, jotka merkitsevät joulua tai ainakin ne ovat yleisempiä joulun aikaan. Yksi voimakkaimmista joulun lähestymisen merkki minulle ovat piparkakut ja niiden leipominen. Aika monta kertaa olen ajoittanut niiden leipomisen itsenäisyyspäivän tuntumaan. Silloin adventtiaika on jo hyvässä vauhdissa, mutta länsirannikon säätyypin takia joulun tunnelma saattaa olla vielä kaukana. Lämpenevän siirapin, voin ja mausteiden tuoksu täyttää keittiön. Saattaapa sitä tunnelmallista tuoksua mennä ilmanvaihdon mukana uloskin. Tänä vuonna laiskottelin ja leivoin vain kaksinkertaisen taikinan, jossa voita oli 400g. Silti pipareita riitti maistiaisiksi töihin ja muutamille läheisille ystäville ja sukulaisille. Piparimuotit olivat uushankintaa, joten aiemmat kooikerpiparit, luupiparit ja kuuset jäivät tekemättä. Mallistossa oli vain perinteisen siirappileivän / piparin muotoa ja possufiguuria.
Rottakokki kehitteli muusansa ajatusherätteen avulla jotain uutta. Pipareihin oli tavoite saada uutta vivahdetta. Taikinaa en lähtenyt muuttamaan siitä, jonka olen todennut hyväksi jo monta vuotta sitten. Se on mukavaa sekä leipojalle että syödessä maun ja suutuntuman osalta. Testasin neljää maustetta/makua: hienonnettu anis, kookoshiutaleet, punainen makea chili ja salmiakkilastut. Kaikki niistä tuntuivat sopivan pipareihin, mutta yksi oli selkeä suosikki suurimmalle osalle testipopulaatiota. Salmiakki säilyy jatkossakin tuotannossa. Taidan kyllä tehdä noita muitakin. Kookoslastut siirapin kanssa loihtivat ennalta aavistamattoman kivan makuyhdistelmä. Kuvailisin sitä toffeiseksi kookokseksi.
Mitenkä sitten laitoin maut mukaan taikinaan. Kun en ollut täysin varma, miten maut toimivat, toimin seuraavasti. Taikinan valmistus tapahtui vanhalla tavalla. Sopivan kokoinen kokkare pöydälle jauhon päälle ja kaulimella tasoitus noin 5-7 mm vahvuiseksi. Siten ripottelin pinnalle reilusti siihen pellilliseen tulevaa makua, jonka jälkeen kaulitsin lopulliseen noin 2 mm vahvuuteen ja nostelin leivinpaperin peittämälle uunipellille. Taikinan jämät säilyivät mauittain omina kikkareinaan, jotka ihan lopuksi yhdistin sekoite-eräksi. Taikinamöykkyä uudelleen käyttäessä makuaineksia oli sitten jo taikinan sisässäkin. Varsinkin salmiakissa ja chilissä tykkäsin kuitenkin visuaalisesti siitä, että makuhiput näkyivät pinnalla.
Kolmas adventtisunnuntai kului agilityn valmennuksen teorian parissa. Oli vuosittainen Suomen Agilityliiton liittokouluttajien jatkokoulutuspäivä. Päivän anti oli monipuolinen. Esitelmien ja vilkkaiden keskusteluiden siivittämä päivä tuotti uutta tietoa monelta alueelta. Paljon pohdimme valmentajan ja valmennettavan valmennussuhteen toimintaa, esimerkiksi motivointia, vastuutusta ja testaamista. Vilkas keskustelu polveili aiheiden välilläkin. Huoli suomalaisten seurojen toimintaedellytyksistä oli kaikille yhteinen. Mitä me voimme tehdä, mitä seurat voivat tehdä, miten toiminnan jatkuminen varmistetaan? Viisasten kiveä ei ole kenelläkään, mutta kehitetään soihtuja valaisemaan joskus perin synkältäkin näyttävää tietä. Yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat avainsanoja. Päivän viimeinen kokonaisuus käsitteli dopingia. Itselläni on edessä TUE-ilmoituksen tekeminen. Molemmat käyttämäni inhalaattorit ovat kiellettyjen aineiden listalla. Ilmoituksen tekemällä, niitä saa käyttää sairauden hoitoon, kunhan pitoisuudet eivät ylitä määriteltyjä tasoja. Täältä tullaan, varokaa norjalaiset. 
Oikein mukavaa ja lämminhenkistä joulunaikaa sekä onnellista vuotta 2018 teille kaikille toivottaa Petteri / Agi-Petteri
