Jonkin sortin hullu
Tänään kohtasin terapiassa uuden henkilön. Seuraavan reilun kuukauden ajan minua tutkailee parin viikon välein Heli. Yhdessä mietitään mikä olen ja miksi olen tällainen. Koska huumori on elämää kantava voima, käytön sitä ja nautin siitä. Helille esittäydyin: ”Olen Petteri, jonkin sortin hullu.” Se ei nyt sikäli ole totta, että en minä hullu ole. Tosin sanotaan, että hulluuden ja nerouden raja on häilyvä. No en ole kummallakaan rajalla, joten olen varmaan jossain ”normaalin ihmisen” sumealla harmaalla alueella, tai sitten en.
Iltapäivällä pääsin edustamaan työpaikaani harjannostajaistilaisuuteen. Näissä tilaisuuksissa on yleensä hernekeiton lisäksi jotain ohjelmallista viihdykettä puheiden lomassa. Kaarina on runokaupunki, en ole selvittänyt miksi, mutta joka tapauksessa on. Nyt kuulimme runo potpurin. Runot olivat eloisia ja elämän viisauksia sisältäviä. Minua puhutteli erityisesti ensimmäinen runo, joka oli Anja Laurilan ”Mitta”.
Mitta
Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussani mitta.
Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä
Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.
– Anja Laurila-
Minulle ei tosin ole kotona asetettu päähän tuota mittaa. Olen sen itse luonut ja siitä kärsinyt. Nyt yritän kasvaa siitä ulos. Tie ei ole kivuton, mutta se on mahdollista. Minulla on se onni, että läheiseni tukevat minua prosessissa. Samoin ne muutamat tosi läheiset ystävät, jotka jaksavat elää vaiheissani ja kysellä ”miten voin” ja ”missä nyt mennään”. Kiitos <3
Eilen sydänystäväni antoi vinkin liikuttavasta kappaleesta. Even esittämä laulu Sirpaleista tehty avautui sanomaltaan kerroksellisesti kuuntelukerta toisensa jälkeen.
”…olen sirpaleista tehty.
Tuut huomaamaan,
kuinka rakkaudella onnistuit
yhteen liimaamaan…”
Elämä johtaa ja kantaa, minne milloinkin. Se ei oo sattumaa, niin uskon. On iso suojeleva ja vartioiva käsi ylläni.