Onpas taas kulunut aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Varastossa minulla on yksi kirjoitus, jota en vielä julkaise. Sen aika on joskus myöhemmin. Nyt jaan kanssanne yhden lapsuuden tai oikeastaan nuoruuden kokemuksen. Voisin kuvailla tapahtuneen hyvin tarkasti, en kuitenkaan tee sitä. Sen kerron, että tekijät eivät ole olleet koskaan luokallani.
Hyvä muisti on hieno asia. Joskus liian hyvä muisti voi olla taakka. Olen pitänyt omaani, lähes erehtymätöntä, muistiani joskus rasittavanakin. Suureksi osaksi siitä on ollut apua.
Tänään oli jälleen terapioitumassa päänupin asioissa. Terapeutti kysyi, oliko minulla koulussa jotain ongelmaa, esimerkiksi kiusaamista. Muistin ihmeellisyys, mielestä nousi yksi yläasteen välitunti ja sen päättyminen. Tapahtumat nousivat esiin pikkuhiljaa tarkentuen kuin sumeasta teräväksi palautettu video. Ainoa seikka, joka ei tarkentunut, oli ohi kulkeneen miesopettajan kasvot.
Tuo oli ainoa kerta, jolloin minua hakattiin koulussa. Muistin myös, että sen jälkeen pidin huolta, etten ollut yksin välituntien loppuessa.
Jaoin tämän teidän kanssa, jotta voisimme kaikki olla niitä aikuisia, jotka puuttuvat asioihin, jos näemme lasten tai nuorten kiusaavan toisia.