Vanha ja varsin kulunutkin sanonta on ”kaikella on tarkoituksensa”. Kriisin, pienemmän tai suuremman, ollessa ”päällä” tuon kuuleminen ei välttämättä lämmitä mieltä. Se saattaa aiheuttaa vastareaktioita ja ärtymystä. Kunpa osaisin olla silloin vastaamatta ja pitää asiat sisälläni. Pyydän anteeksi niiltä, joille olen ehkä ärtyneenä sanonut pahasti. Pikaistuksissaan ei tule sanottua aina sitä, mitä tarkoittaa. Onneksi pikaistuksissaan tekemiset ovat lievemmin kohdeltavia kuin vakain tuumin tehdyt. Toki tuo taitaa suomalaisessa oikeusjärjestelmässä koskea väkivaltarikoksia. Niihin en onneksi ole syyllistynyt, enkä tietääkseni muihinkaan rikoksiin.
Toisen elämän särmäkohdissa mukana elävän kommentteihin suhtautumiseen vaikuttaa ainakin minulla se, mikä on sanojan empaattisuuden taso. Tekstissä on vaikea kuvata tunnelatausta, mutta yritän kuitenkin. Ensin sellainen virkaääni, työhönsä kyllästynyt: ”Kuule, meillä kaikilla on vaikeaa, koita pärjätä”. Toinen läheinen ystävä, ehkä kyynel silmäkulmassa, ”vain minulle sanoen”: ”Tule tänne, rutistan sinua. Voimia sulle, kerro rohkeasti, jos voin jotenkin auttaa.” Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Kaikki myötäeläminen on tärkeää. Vaikealla hetkellä kaikkea vain ei osaa ymmärtää ja käsitellä oikein.
Empatia on sellainen sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi opetella niin, että käytös olisi aitoa. Jotkut kokevat olevansa hyvin empaattisia, vaikka eivät osaa suhtautua myötäeläen toisen elämässä mihinkään tilanteeseen. Toisilla taito on luonnostaan, aitona ja silloin toisien helposti vastaanotettavissa. Ensimmäisen tyypin edustajia löytyy ehkä suurimmalla todennäköisyydellä insinööritieteiden parista. Kaikki tunnistavat varmasti lähipiirissään molempia tyyppejä.
Kaiken koetun ja eletyn kautta pystymme peilaamaan elämämme eri tilanteita laajemmassa asiayhteydessä. Sitä kautta kliseinen toteamus tulee eläväksi. Vaikeuden tai onnistumisen osuessa kohdalle ei voi tietää, mikä on sen vaikutus omaan ja muiden elämään tulevaisuudessa. Elämästä oppinut on monesti paras opettaja. Ammattiin opiskellessa ”kirjaviisaan” opetukset jäävät huonosti mieleen. Pitkän ammattiuran tehneen ja ”oikeasti töitä tehneen” opetuksista tuntuu jäävän mieleen paljon enemmän. Niissä on kosketuspintaa elämään.
Muutamat ”tarkoitukset” elämässäni ovat minulle jo selvinneet. Osa on vielä hämärän peitossa. Olen jo aiemminkin kirjoittanut siitä, että koin pelkotiloja, tosin lieviä, mutta kuitenkin, yksin asumisen suhteen. Tällekin löytyi tarkoitus, ei tosin toivottavasti pitkään aikaan käyttöön tuleva, mutta kuitenkin. Sitä en oivaltanut itse. Sain sen opin ystävältä, empaattiselta ja välittävältä. Uskoin sen, juuri siksi. Se oli helpompi sulattaa aidosti välittävältä kuin sen ”virkaäänellä” sanovalta.
Ikkunasta ulos vilkaistessa näkee sen, että kesä on tulossa. Se on jo aivan ovella. Kesälläkin on tarkoitus. Silloin on lämmintä ja saa luvalla grillata niin paljon kuin haluaa, jotta pääsee rantakuntoon – norpparannalle.