Onni on yksinkertainen asia. Sen oivaltaminen on joskus vaikeaa. Olen muutaman viime päivän aikana kuunnellut useampaan kertaan Antti Raiskin kappaletta Onni. Siinä lauluntekijä riimittelee siitä, mitä onni on ja mitä se ei ole.
Se mitä tuossa kappaleessa pidetään onnena, on minun ajatusmallissani isoa onnea. Sen odottaminen voi tehdä omiin ajatuksiin sellaisen muurin, ettei huomaan pieniä onnenpisaroita. Lähes kaikilla on päivittäin monia asioita, joista voi kokea onnentunnetta. Kannattaa nauttia niistä asioista ja hetkistä.
Minä en huomannut pieniä hyviä asioita. Mieli rasittui ja olo synkkeni. Sitten ei enää nähnyt isompiakaan onnellisia asioita. Tuli synkkyys ja romahdus. Onneksi havaitsin sen suurin piirtein samalla hetkellä, kun se tapahtui, vaikkakin turhan myöhään. Olen matkalla kohti oman elämän hyvää oloa. Tätä voisi kuvata matkaksi ”vanhaksi iloiseksi Petteriksi”. Vanhalla en tässä tarkoita fyysistä ikääni. Matka ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella. Se ei ole muutaman askeleen ottamista taaksepäin. Ihminen ei ole aikakone, jolla saa jotain tehtyä tekemättömäksi. Tämä matka on suunnan korjaus ja sillä eteneminen kohti tulevaa. Uudella kompassisuuntimalla kannattaa hyödyntään aiemmin kokemaansa. Toista kertaa ei kannata mennä karttamerkkien osoittamiin kivikkoihin tai suoalueille.
Olen onnistunut korjaamaan suuntaani ja löytämään onnenhetkiä – paljonkin niitä. Elämä on pitkä matka, enemmän kuin maraton. Pitkällä matkalla tauon tai uuden alun jälkeen ei kannata sännätä täydellä vauhdilla eteenpäin, vaikka voimia tuntuisi olevankin kuin pikajuoksijalla lähtöviivalla. Muuten käy niin, että voimat loppuvat. Lyhyen lepohetken jälkeen ne loppuvat nopeammin kuin osaa arvatakaan.
Mitä minä teen nyt? Nautin onnenpisaroista, katselen kauneutta, kuuntelen ääniä, lepään. Elän hetkessä, tosin kalenterissa on merkintöjä pitkällekin. Mietiskelen paljon niin kevyempiä kuin syvällisiäkin asioita. Se, mitä teen paljon aiempaa vähemmän, on tulevasta murehtiminen. Olen aina ollut ”huolehtija ja murehtija”, mutta olen nyt yrittänyt kasvaa siitä irti, ainakin osittain.
Koen olevani monella tapaa erilainen kuin muutama kuukausi sitten. Jotkut ovat sen huomanneetkin. Yritän hidastaa elämääni, en kuitenkaan pysähtyä paikoilleni ja sammaloitua.
Hengähdän, lepään ja nautin.
Voimia kerään.
Kun jaksan, liikkeelle lähden.
Suuntaan onnea kohden.
Pisaroista sen nauttien.
Valosta, ilosta, kauneudesta –
niistä saan seittejä,
säikeitä elämän lankaan.
Värit langan sekoitan
tunteista koetuista,
hetkistä surun ja onnen.