Eräs ystäväni lähetti minulle linkin Apulannan kappaleeseen Valot pimeyksien reunoilla. Kuuntelin ja mietin. Kirjoitan tähän omia ajatuksiani tästä kappaleesta laventaen sekä tulkiten osittain merkityksiä melko vapaasti. Toni Wirtanen on sanaillut niin syviä ajatuksia, ettei tekstistä pysty kaikkea sisäistämään. Oivaltavaa on tehdä sanoitus niin, että heti alkuun kielletään uskomasta siihen, mitä kohta tullaan itse kertomaan.
Älä usko lauluihin,
ne tekee susta haaveilijan
Myönnän, että monesti laulut ovat tehneet minusta haaveilevan Petterin. Olen jopa jäänyt elämään elämääni laulun tekstin mukaan. Ajatukset ovat niistä menneet solmuun ja pään sisälle on muodostunut ainakin orastava kaaos.
Alun jälkeen sanoittaja kirjailee mielikuvia elämän matkasta. Kun tapaa ihmisen ja kulkee ja elää hänen kanssaan, päätyy jonnekin, johon ei välttämättä olisi muuten kulkenut. Elämä voi johtaa päättymättömään silmukkaan, jos ei itse havainnoi elämäänsä, vaan elää sitä toisten mukana. Omaan itseen matkustaminen, oman elämän eläminen ei ole täysin mahdollista toisten matkassa. On osattava havainnoida omaa polkuaan.
Elämän kartta ja kompassi voivat olla hukassa. Repaleisen kartan palaset, elämän tarkoitus, koostuu toisiinsa liittyvien polkujen ketjusta. Ei voi sanoa, että joku tietty polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut olisivat vääriä. Tosin joku polku voi johtaa eteenpäin paremmin kuin muut ja jotkut polut ovat suorastaan takapakkia.
Elämässä tulee lukittuja ovia. Miten sellainen avautuu.
Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Kun kohtaa omat pelkonsa ja uskaltaa ottaa askeleen eteenpäin, voi tarvittava avain löytyä. Ota oven kahvasta kiinni ja kiskaise. Se saattoikin olla vain tunteiden ja muistojen kiinni kiilaama, kyynelten kosteuden paisuttama. Ovi onkin avoin ja voit astua sinne, minne et ennen uskaltanut mennä. Elämänpiiri laajenee ja kohtaat uusia polkuja.
Wirtanen riimittelee myös kaunan ja anteeksiannon ristiriitaisesta suhteesta. Anteeksianto helpottaa omaa mieltä ja elämistä, mutta se, että kykenee antamaan kaiken aivan täysin anteeksi, on vaikeaa. Joskus olen kuullut, että vain silloin on antanut toiselle todella anteeksi, kun ei enää muista kyseistä asiaa ollenkaan. Ainakin minulle on jäänyt pysyviä mielikuvia joistakin tilanteista, vaikka olenkin antanut tekijälle asian anteeksi. Tai sitten on niin, etten ole niitä oikeasti antanut anteeksi. Olen näistä tapahtumista kuitenkin nykyään tyytyväinen. Ne ovat avanneet eteeni uusia polkuja ja tuoneet elämääni uusia ihmisiä.
Valon pisteitä, loistoja ja majakoita löytyy harvassa. Kun sellaisen näkee, osoittaa se tietä eteenpäin ohi karikoiden ja vaarallisten tilanteiden. Oman purren kulku elämän merellä tarvitsee voimaa. Kun opettelee luottamaan itseensä ja toisaalta pyytämään muilta tarvitessaan apua, saa oman elämänsä veneen kulkemaan haluttua päämäärää kohti sopivalla tahdilla niin, että tuntee elävänsä juuri omaa elämäänsä.
Elämä ilman päämäärää ja sisältöä on tyhjä kuori vaikkapa mehupurkki. Kun sen sisällä on vain ilmaa, on se helppo tallata lyttyyn. Sitten, kun kuoren sisään on saanut sisällön tuntee itsensä täydeksi. Silloin toiset eivät pysty tallomaan elämääsi lyttyyn.
Joskus tuntuu siltä, että elämän palapeli on seonnut niin, ettei sen kuvasta tahdo saada järkevää. Silloin pitää tähytä kohti majakkaa, sytyttää oman sydämen valo. Toiveet piiskaavat ja unelmat raastavat. Polun mutkan takaa saattaa löytyä uusi ovi. Sen tarkoitus selviää vain avaamalla ovi.
Mutta muista, älä usko lauluihin äläkä ainakaan niiden ajatuksista kirjoitettua tekstiä!