Tätä aihealuetta mietin aamuvarhaiselle sunnuntaina 10.4.2022 ja jalostin kirjoitusta 13.4.2022. Voisin myöhemmin käsitellä blogissani vanhoja kännyköitäni ja tietokoneita, mutta en ole varma miten hyvin muistan niistä eri asioita. Näistä autoistakin osa asioista piti tarkastaa autojen rekisterinumeroiden perusteella netin palveluista. Syy autojen valintaan aiheeksi oli se, että pohdiskelussa on mukana hieman ajatuksia siitä, miten vanhasta autosta luopumisen päätös syntyi. Olen kirjoittanut hankinnoista, omistamisesta ja päätöksistä pääosin yksikön ensimmäisessä persoonassa. Silti monessa näistä tapauksista olen antanut muiden vaikuttaa valintaani. Ihan varmasti en osaa sanoa, miten kaikki on tapahtunut.
Olen monesti kuullut, että olen hyvin edesmenneen isäni kaltainen. Autojen hankinnassa me erosimme paljon. Samaa meissä oli se, että mietimme hankintaa järjellä. Eroa on se, ettei isäni koskaan koeajanut yhtään autoa eikä myöskään ajanut muiden autoja. Toinen ero on se, ettei isäni ostanut autoja lainarahalla tai osamaksulla. Hän oli aina periaatteidensa mukainen, rakas isäni. Minä olen koea
Skoda 120 Coupe vm. 1984, valkoinen
Tämän ensimmäisen autoni hankintaan maaliskuussa 1988 ei liittynyt perinteistä auton valinnan vaikeuden problematiikkaa: malli ja merkki, käytetty vai uusi. Ajokortin saamisen jälkeen sain Skodan lahjaksi vanhemmiltani, kun he ostivat itselleen uuden auton. Tämä auto oli persoonallinen tsekkiläinen, jossa oli omia erikoislaatuisia piirteitä. Viistoperäisen auton loivan takaikkunan kumitiivisteet vuotivat helposti vettä hattuhyllylle. Takamoottorisessa autossa tavaratila oli edessä. Auton suunnittelija oli keksinyt, että tehdäänpä pellin avautuminen niin, että se nousee ylös reunan puoleiselta sivulta. Ihan hyvä idea muuten, mutta Ruotsissa moottoritiellä konepelti pompahti vähän auki. Siihen auttoi ralliautojen tyyppinen ratkaisu. Porasin reiän nokkapellin läpi ja siitä läpi tappi ja pellin päälle sokka. Melko tehottomalla autolla oli vedetty paljon peräkärryä. Se oli lienee syy siihen, että ensimmäinen kone leikkasi kiinni, kun kilometrejä oli takana noin 60 000. Talvisin Skodilakissa oli sisällä vilpoisaa. Penkin alla oli mukana kuormasidontaliina, jolla sai kuljettajan oven pysymään kiinni. Pakkasella oven lukko meni yleensä jumiin, eikä ovea saanut kiinni ennen auton lämpenemistä plussan puolelle. Auton kanssa tuli ajettua monta pitkääkin reissua, joissa oli joskus jännitystä mukana ja toisilla kerroilla hauskempia juttuja. Lopulta vuonna 1998 Skodan tehot alkoivat hyytyä niin, että moottoritiellä ei saanut nopeutta yli 115 km/h. Kesällä koneen lämmöt nousivat loppuaikana niin, että välillä piti pysähtyä jäähdyttelemään moottoria. Auto olisi voinut vaihtua jo aiemminkin, mutta opiskeluaikana ei ollut ylimääräistä rahaa, jolla olisi auton hankkinut. Autoliikkeessä todettiin, että meillä on tavoite saada kaikista vaihtoautoista 2000 markkaa voittoa ja tämän hintaisessa autossa se on mahdotonta. Auto löysi lopulta kodin turkulaisen tiepalvelumiehen luota.
Renault Clio 1.4 RN, vm 1998, metallivihreä
Kun sain työpaikan TTY:ltä, hankin ensimmäisen uuden autoni. Auton ominaisuuksien valinnassa tein kompromisseja. Ne johtuivat siitä, että maahantuojan varastossa oli vain muutamia vanhan mallin yksilöitä. Renaultin tietuntuma oli hyvä, kun renkaat olivat melko lähellä auton nurkkia. Ranskalaisilla autoilla olen halunnut pelata varman päälle. Siksi olen suosinut huolenpitosopimusta. Rellun kanssa sitä ei olisi paljon tarvinnut, kun korimallin viimeisen vuoden yksilöstä oli hiottu isoimmat viat pois. Sen muistan, että pakoputken peräpää meni vaihtoon reilun vuoden välein. Tykkäsin ajella pikkuisella Rellulla maantielläkin. Yksi heikkous oli pienehkö tavaratila. Kahden hengen taloudessa ongelma ei ollut iso, kun takapenkkiä pystyi hyödyntämään tavaratilana pidemmillä matkoilla. Lopulta Clio vaihtui isompaan ranskattareen, kun tiesimme, että talouteemme on tulossa koira. Halusin, että autoon sopii sille turvallinen häkki matkustuspaikaksi. Muuten olisin jatkanut yhteistä aikaa tämän mukavasti toimivan kulkupelin kanssa.
Citroen Xsara break 1.6i autom, vm 2004, metallikeltainen
”Saara” oli ensimmäinen automaattivaihteinen autoni. Se ominaisuus yhdistettynä ranskalaiseen autonsuunnittelun filosofiaan tarkoitti pehmeitä kyytejä. Toki tässä yksilössä oli omia erikoispiirteitään (lue sähkövikoja), mutta yhteisen taipaleemme aikana ei montaa vikaa tullut. Yhteinen matka päättyi melko lyhyeen, kun auto ei jaksanut vetää ostamaamme asuntovaunua, vaikka vetomassa ei ollut ihan tapissa auton sallittuun arvoon verrattuna. Toinen heikkous vetoautona oli se, että peräpää huojui helposti. Se oli hieman liian pehmeäliikkeinen auto karavaanarille.
Citroen C5 break 2.0HDI autom, vm 2005, metallipunainen
Cfemma valikoitui sillä perusteella, että tämä vetäisi kivuitta asuntovaunua. Dieselissä riitti vääntöä, vaihteiston profiilit olivat kivat. Ylivoimaisesti paras ominaisuus karavaanarille oli kaasunestejousitus. Sen avulla auton maavaraa ja jouston jäykkyyttä sai säädettyä. Omakotitalon rakentamisen aikana Sitikka toimi pakettiautona ja veti isoa peräkärryä. Se oli auton parasta osaamista. Parhaimmillaan auto kuljetti noin 750 kg laattoja ja toisella kerralla 700 kg laminaattilattiaa. Femmalla asuntovaunu oli perässä monella lomareissulla ja vielä useammilla agilityreissuilla. Aluksi tavaratilassa oli metallinen ns. näyttelyhäkki, mutta jossain vaiheessa rakensin auton mittojen mukaan häkin. Sen mahdollisti koirille maksimaalisen häkin pinta-alan. Takapenkki toimi sitten ihmisten tavaratilana. Kolmas ranskatar oli temperamenttisempi kuin aiemmat. Tämä tarkoittaa, että sen sähköjärjestelmissä oli enemmän ”ominaisuuksia”. Autossa oli 8 peruutustutkan anturia. Niistä vaihdettiin 13 kpl. Takaluukun avautuva lasi vaihdettiin kaksi kertaa, kun sen sulkemisen lukko ei toiminut. Femman heikko piirre oli polttoaineenkulutus. Tämä johtui osittain siitä, että Sitikalla ei oltu uskallettu laittaa vääntävän dieselin kaveriksi kuin 4 pykäläinen vaihdelaatikko. Auto olisi luultavasti vaihtunut uudemmaksi aiemmin. Talon rakentamisen jälkeen sen lainan maksaminen yhdessä ranskattaren huonon jälleenmyyntiarvon kanssa aiheutti auton pysymisen omistuksessani. Lopulta kohtalo puuttui peliin. Vuonna 2014 ajaessani agilitytuomaripäiville Tuusulaan törmäsin vasta-auringon häikäisemänä moottoritiellä edellä 70 km/h ajaneen perään. Cfemma meni lunastukseen. Siinä ”kaupassa” sain autosta niin hyvän korvauksen, etten millään muulla tavalla olisi sellaista saanut.
Ford-Rimor / Transit 646, vm 2005, valkoinen
Olin jo aiemmin ajatellut vaihtaa asuntovaunun asuntoautoon. Tässä vaihdossa, alkuvuonna 2015, siirryin autokaravaanariksi. Autokaupassa myydyssä, onneksi siellä, ei kaikki ollut ihan kunnossa. Kuluttajaviranomaisen avustamana iso osa vioista saatiin korjattu myyjän maksamina. Avioerossa Agipesä jäi minulle. Ajelin sillä vuoteen 2018 asti kaikki ajot. Monta agilitytuomarointireissua ja Agilityliiton palaverireissua tuli reissattua matkakodin kanssa. Asuinosaltaan italiaanon lattiat olivat varsin viileät talvella. Erikoisen sähköjärjestelmän ominaisuus oli, että akut eivät tahtoneet kestää vuottakaan. Reissuajoa haittaavin ominaisuus oli se, että kostealla kelillä turbon asentotunnistin meni vikatilaan ja tehoista katosi arviolta puolet. Muutenkaan ison auton tehopainosuhde ei ollut liian suuri. Vaihtamisen idea sai enemmän tuulta purjeisiin, kun huomasin, että asuinosan peräseinän puurungossa oli hieman pehmeää alapäässä. Pelkäsin, että auto hajoaa kokonaan käsiin. Sikäli oli harmittavaa luopua tästä ”ystävästä”, kun sen viihtyisäksi fiksailu oli vienyt aikaa melkoisesti.
Volkswagen Caddy Maxi 1.6TDI Trendline, vm 2015, ruskea
Keväällä 2018 Porissa sijainnut ”eroasunto” meni vihdoin kaupaksi. Silloin tein päätöksen hankkia asuntoautoa pienemmän auton. Tilasin Kamuxin Joensuun liikkeestä auton koeajomaksulla Kaarinaan ja tykästyin autoon. Vaikka Caddy Maxi on iso auto, on sillä huomattavasti mukavampi ajaa päivittäisiä ajoja kuin isolla kulkuvälineellä. Ajomukavuutta lisää robottivaihteisto. Kerran Volkkari pelästytti ison korjauksen uhalla. Onneksi asiantunteva korjaamo sai merkkikorjaamon diagnoosista poikkeavan (oikean) vikamäärityksen ja selvisin pienemmällä maksulla. Yhteisiä kilometrejä on kertynyt noin neljässä vuodessa 90 000 km. Oikea takajarru ja takapyörien vakaajatanko on täytynyt vaihtaa, samoin etujouset. Näiden kulumiseen varmasti vaikuttaa 1,6 km sorapintaisen yksityistiepätkän ajelu jokaisella reissulla. Noin 50 kilometrin päivittäiset työajot tuovat kilometrejä.
Tuleva auto
Ekologisesti olisi varmasti puhtaampaa ajella sähkö- tai lataushybridiautolla. Karavaanarina haluan vielä odotella, miten niiden tekniikka kehittyy asuntovaunun vetoa ajatellen. Olen pyrkinyt melko pitkiin autosuhteiseen. Muutama virhearvio on tullut tehtyä. Tai ehkä arvio on ollut oikea, mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole olleet ihan kirkkaina. Autonosto on sikäli helppo homma, että yleensä siinä häviää aina, eli onnistunut autokauppa on jotain muuta kuin taloudellista onnistumista. 🙂
Ajatuksia autojen hankinnoista ja niistä luopumisista
Hankintaprosesseissa tapahtuu ostajan päässä monia asioita. Osa mieltyy auton suoritusarvoihin, osa muotoiluun, osa etsii autoa hinnan perusteella, osa valitsee kulkuneuvonsa käyttövoiman perusteella ja jotkut tekevät monioptimoinnin kaltaista päätöksentekoa. Auton käytössä on myös eroja. Aikaansa seuraavat autoilijat voivat käyttää yhteiskäyttöautoja ja monet ovat ryhtyneet leasing-autojen käyttäjiksi. Ilman sen tarkempaa tutkintaa arvelen suurimman osan autoista olevan edelleen rahalla tai rahoituksella ostettuja.
Nykyään koeajoraportteihin on tullut monipuolisuutta. Vuosikymmeniä sitten niitä löytyi lähinnä autolehdistä ja sanomalehtien autoilun teemanumeroista. Sitten tuli mukaan nettiin kirjoitetut arviot ja paperiesitteitä helpommat tavat vertailla autojen ominaisuuksia sähköisissä palveluissa. Viimeisin raporttityyppi on vertaiskäyttäjien tekemät arvioinnit, jotka voivat olla vaikkapa sosiaalisen median tekstejä kuvineen tai videoarvosteluja. Valintojen taustoilla voi olla monta erityyppistä arviointia ja pisteytyspalvelua.
Erikoisimpia automalleja lukuun ottamatta melkein kaikkiin järjestyy koeajo ostajakandidaatille. Koeajo kertoo omaan ajotapaan ja toiveisiin sopivuudesta sen, mitä toisten analyysit eivät välttämättä paljasta.
Mikä saa sitten luopumaan vanhasta autosta? Syitä on erilaisia. Joskus hankittu auto ei enää sovi muuttuneisiin käyttötarpeisiin. Toinen haluaa hankkia uudemman mallin, vaikkapa ihan vaihtelun halun takia. Joku tavoittelee ekologisempia ajosuoritteita, mikä ihana tekosyy 😉 Ehkä kliseisin syy uuden kulkuneuvon hankintaan on se, että naapurikin osti uuden auton.