Edellistä blogitekstiä luodessani aavistelin mielessäni muutoksia elämääni. Olen elänyt erikoista aikaa viime kesästä tähän kesään rajautuvan ajanjakson aikana. Muutokset eivät ole olleet todellakaan helppoja ja kivuttomia. Välillä alamäet ovat olleet niin jyrkkiä, että en ole yksin selvinnyt. Pudotus pohjalle tapahtui äkkiarvaamatta, vaikka olisi ehkä pitänyt osata lukea stressistä ja muista merkeistä, että kaikki ei ollut kunnossa.
Sain monilta ystäviltä apua ja ohjeita elämän kuntoon saamiseen. Ne auttoivat vähintäänkin yhtä paljon kuin ammattiauttajan kanssa keskustelut. Ajoittain esiin hiipi huolehtija-Petteri. Mielessäni elelevä tyyppi, joka miettii ja pohtii kaikkea ja kaikkien vaikutuksia kaikkiin. Osittain hän on huoleton heppu, mutta joskus vähän rasittava.
Vuodessa olen oppinut nauttimaan hetkestä ja elämään ei-insinöörimäisesti hetkessä ja impulsiivisesti.
Petteri on pystynyt nyt mukautumaan vaihtuviin aikatauluihin ja ymmärtää ne. Ymmärsin jopa ilman selittämistä, mutta pienen selityksen jälkeen sisäistin asian. Tämä muutos on niin toivottu ja varmasti oikean suuntainen. Mitä ihmettä mahtaa olla tuo otsikon jälkimmäinen osa. Olen saanut viettää aikaa perheen keskellä, puuhata erilaisia asioita nuoren pojan kanssa. Arkipäivän asioita, yhdessä touhuamista. Luulin, etten ikinä koe tätä.
Piipahdin tänään Porissa luovuttamassa viimeiset Porin rakennusvalvonnan asiat eteenpäin. Siellä kollegani totesi suurin piirtein näin ”Pitää käydä rypemässä pohjamudassa, jotta pääsee uuteen alkuun ja näkee kaiken ihanuuden.”
Voin luvata, ettei minun elämäni muutokset lopu tähän päivitykseen. Kannattaa pysyä ”linjoilla”.