Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lähdimme Bitin kanssa aamupäivän lenkille. Käärmeitä pelkäämättä tai ehkä juuri niiden takia suuntasimme Muikunvuorelle. Lähes aluskasvustuksettomassa maastossa käärmeet olisi helppo havaita.
Kulkiessamme Muikunvuoren polkua tuli eteeni alla olevien kuvien näkymät. Aurinko oli kivunnut ylös ja sen valo siivilöityi puiden lomitse polulle. Se oli kaunista katseltavaa ja herätti ajatuksia. Polulla olevat kivet voivat tuntua esteiltä. Pimeällä tai sateen liukastamina ne voivatkin olla kulkijalle arvaamattomia. Polun ollessa pehmeä ne tarjoavat tukevat jalansijat askelille. Puiden läpi siivilöityvä valo voi olla häikäisevän kirkas.
Metsän ulkopuolella ”oikeassa elämässä” löytyy toivottavasti kaikille kiintopisteitä ja tukevia askelmia, joissa voi kokea olonsa turvalliseksi. Sellaisessa kohdassa on turvallista seisahtua, levätä ja hengähtää hetki. Elämäntilanteissa tuollainen kirkas valo edestä on armelias, kunhan sen merkityksen ymmärtää. Se peittää kirkkaudellaan tulevat tapahtumat niin, ettei niitä näe. Elämä olisi tylsää, jos kaikki sen käänteet tietäisi ennakolta.
