Agility

Kevään aikana päässäni on liikkunut suuri määrä ajatuksia, vaikken ole blogiini mitään kirjoittanutkaan. Aivoni pohtivat monesti hyvin erikoisia asioita. Niistä hassuista ajatelmista voi tulla lopulta jotain järkeviäkin pohdintoja. Muutamat ystäväni tietävät, että minä helposti inhimillistän elollisia olentoja ja mietin vaikkapa koiran tuntemuksia kuin se olisi ihminen.

Agilityssa tuli vuodenvaihteessa kaksi uutta ”pikkuluokkaa”. Tuomaroidessani pikkuminejä, jotka ovat säkäkorkeudeltaan alle 28cm, mietin niiden omanarvontuntoa. Aiemmin ne kilpailivat miniluokassa, jossa saavat toki edelleenkin kilpailla. Miniluokassa hyppykorkeudet olivat viime vuoden loppuun asti 25-35cm (nyt 20-30cm). Uudessa pikkuminiluokassa hyppykorkeudet ovat 10-20cm. Kolmosluokassa kilpaillut pikkumini hyppi esteitä varsin ilmavasti. Olisi samalla ponnistuksella mennyt 35cm hypynkin kuin tuon käyttämäni 15cm korkuisen. Pohdin sen suorituksen jälkeen, mahtaako koira olla masentunut, kun ei enää saa olla korkeiden hyppyjen yli ponnistava urheilija. Heti sen ajateltuani mietin, että eläin ei varmaan mieti tuollaista.

Kilpailun jälkeen kotiin ajaessani sama ajatus nousi uudelleen mieleeni. Miten työtehtävien helpottaminen ja ihmisen siirtäminen vähemmän vaativiin työtehtäviin vaikuttaa itsetuntoon? Ajatuskuviossani mietin henkilöä, jonka fyysiset tai henkiset voimavarat eivät enää riitä aiemman työn tekemiseen. Sopeuttamistoimenpiteenä työn kuvaa sitten muutetaan. Heikon itsetunnon kanssa painiva voi kokea tilanteen varsin masentavaksi. Keskustelut aiheesta esimiehen, kollegoiden ja läheisten kanssa vaativat hyvää tilannetajua ja ymmärrystä kaikilta osapuolilta.

Samalla tavalla voi kokea jonkin oman saavutuksen arvostuksen romahtamisen tai lähestymässä olevan ”maalin” siirtymisen eteenpäin. Olet jo kuvitellut olevasi maalisuoralla tai ainakin hyvässä vauhdissa kilparadalla. Sitten tuleekin eteen uusi kartta ja kilpareittiin tulee paljon lisää matkaa. Kartta voi mielessä sumentua niin, ettei enää hahmota kokonaisuutta ja määränpää on etäinen – maaliviiva näkyy kuin sumun keskeltä niin, että matkaa on mahdoton arvioida. Tuollainen tilanne voi aiheuttaa ahdistusta. Sen kokenut voi todeta, ettei kilpaileminen ole enää niin kiinnostavaa ja tavoite vaihtuukin ihan muuhun. Mielen herkkyys ja tilanteiden monimuotoisuus voivat aiheuttaa ihmeellisiä asioita pään sisällä.

Äskettäin lukaisin läpi yhden traumaattisia kokemuksia käsitelleen opinnäytetyön. Siinä mainittiin, että joillakin miehillä on naisista poikkeava tapa käsitellä traumojaan. He uppoutuvat työn tekemiseen ja yrittävät siten käsitellä traumaansa. Tuota pohtien peilasin ajatuksiani elämäni polun mutkiin. Niinpä, voi siinä niinkin käydä.

Neljä eri asiaa voidaan ryhmitellä monella tavalla. Kahden joukkojakin siitä saa kuusi eri variaatiota ”n yli k:n” kombinatorisessa matematiikassa, kun alkioiden keskinäisellä järjestyksellä ei ole väliä. Näistä neljästä kolmea yhdistää lisäksi toinen kirjainkin, joka on s. Merkitykseltään ja vaikutusten syy - seuraus –suhteiden kautta tästä muodostuu monimutkaisempi kokonaisuus. Tuleehan näiden vaikutussuhteiden myötä alkioiden keskinäiselle järjestykselle merkitys ja sitä myöden kombinaatioiden määrä kasvaa. Ehkä on hyvä tässä vaiheessa luetella nuo ”A:t”: Asperger, astma, asunto, ahdistus.

Noin vuosi sitten diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä on luultavasti ollut seuranani koko elämäni. Läheltä elänyt ja minut aina tuntenut ei välttämättä osaa yhdistää erikoisuuksiani sellaisiksi. Ulkopuolisempi ihminen on ne voinut havaita. Muutamien minua paremmin tuntevien kanssa olemme asiaa pohtineet. Piirteet ja toimintatavat ovat olleet näkyvissä, jotkut paremmin ja toiset heikommin. Omat peitto- ja suojamekanismini ovat olleet minulla vahvoja. Hullunkurista asiassa on se, että nyt kun tiedostan, miksi jotkut asiat stressaavat mieltäni, se rasittuu niistä enemmän. Toisaalta minulla on niihin ongelmahetkiin ja -tilanteisiin mielen työkaluja. Pahimpia ovat tilanteiden ennalta arvaamattomuus ja aikataulujen muuttuminen. Aikataulut ja lukujärjestysten säilyminen ovat olleet minulle aina tärkeitä. Se, että aikatauluun tulee muutos, aiheuttaa aivoissani ainakin hetkellisen kaaoksen. Pahimmillaan menen ihan lukkoon. VR:n en edes oleta onnistuvan aikatauluissa pysymisessä, mutta silti ne muutokset huolestuttavat.

Listan toinen ”as” on vuosien varrella pahentunut. Hengityksen vaikeus tai pieni hengityskapasiteetti ovat vaikeuttaneet aina jonkin verran urheiluani. Kolme vuotta sitten astman diagnoosin kynnysarvot jäivät parin prosentin päähän. Joulu – tammikuun testeissä luvut olivat nyt aivan selvät. Tässä vaiheessa kokeillaan, millä lääkityksellä saavutettaisiin hyvä vaste. Ensimmäinen kokeiltu lääke, Montelukasti Krka, aiheutti hyvän PEF-tuloksen, mutta 7-8 sivuoiretta, mukaan lukien lihaskrampit ja voimakkaan masennuksen – ahdistuksen (neljäs ”a”). Ongelma kytkeytyy tavallaan vielä viidenteen ”a:han”, agilityyn. Sen kouluttaminen luo minulle nykyään ahdistusta – väsymys ja motivaation puute kiusaavat. Olemme Johannan kanssa kotona purkaneet tilanteen syitä ja seurauksia lähes atomitasolle. Jostain syystä, ehkä se on selviämässä pikku hiljaa, saan fyysisiä ahdistusoireita treenien lähestyessä. Koen olevani huono kouluttaja, enkä osaa riittävästi auttaa koirakoiden ongelmisssa. Reilu kaksi viikkoa sitten asiaa pahensi vielä töissä tapahtunut altistus. Katselmuksen kohde oli peruskorjattu / laajennettu talo. Siellä tuli ulko-ovella vastaan ”vanhan talon tuoksu” ja melkein välittömästi päänsärky ja väsymys. Illan treenit menivät sitten hyvin väsyneenä ja ainakin osittain apaattisena. Koirien onnistuneet suoritukset nostivat kyllä mielialaa, mutta väsymys painoi päälle. Siihen päälle yöllä olleet sähkökatkot ja niiden jälkeiset elektronisten laitteiden piippaukset varmistivat sen, että olo oli seuraavana päivänä kaikkea muuta kuin pirteä.

Kolmas ”as” on kokenut positiivista tuulahdusta. Ruosniementien asunnosta on vihdoin yksi perhe kiinnostunut. Toivotaan tästä positiivista lopputulosta. Ehkä sen myymättä olevan kiinteistön aiheuttama stressi ja taloudellinen rasite kuormittavat minua ja saattaa aiheuttaa tai ainakin pahentaa aiempia ”a”-asioita.

Neljäs ”a” - ahdistuneisuus väsyttää ja väsymys pahentaa ahdistusta. Kun kotona kaikki on hyvin ja töissä osittain hyvin, ei pitäisi olla suuria ahdistuksen lähteitä. Tämä kirjoitus on joidenkin aiempien tapaan lähinnä omien vaikeiden asioiden jäsennystä ja sen kautta niiden voittamiseen tähtäävä teko. Toivottavasti ajatukset avaavat myös muille oman tilanteen käsittelyn ja mietinnän väyliä.

Sain tätä kirjoittaessa jäsennettyä syitä ja seurauksia. Tilanteeseen ei ole vain yhtä syytä. Osa asioista on niin kipeitä, että edes minä en avaa niitä julkisesti blogissani. Useimmat niistä ovat sellaisia, että niihin ei pysty itse vaikuttamaan. Oman vaikutusmahdollisuuden piirissä olevia on muutama, mutta niidenkään ratkaiseminen ei käy kädenkäänteessä. Otollisen kasvupohjan monille näistä syistä luo heikko itsetunto ja riittämättömyyden tunne. Vaatii itseltäni opettelua, jotta selviän asioista. Vaikeimpia minulle ovat ehkä aiheettoman kritiikin ja aikataulujen muuttumisen sietäminen.

On makuja ja tuoksuja, jotka merkitsevät joulua tai ainakin ne ovat yleisempiä joulun aikaan. Yksi voimakkaimmista joulun lähestymisen merkki minulle ovat piparkakut ja niiden leipominen. Aika monta kertaa olen ajoittanut niiden leipomisen itsenäisyyspäivän tuntumaan. Silloin adventtiaika on jo hyvässä vauhdissa, mutta länsirannikon säätyypin takia joulun tunnelma saattaa olla vielä kaukana. Lämpenevän siirapin, voin ja mausteiden tuoksu täyttää keittiön. Saattaapa sitä tunnelmallista tuoksua mennä ilmanvaihdon mukana uloskin. Tänä vuonna laiskottelin ja leivoin vain kaksinkertaisen taikinan, jossa voita oli 400g. Silti pipareita riitti maistiaisiksi töihin ja muutamille läheisille ystäville ja sukulaisille. Piparimuotit olivat uushankintaa, joten aiemmat kooikerpiparit, luupiparit ja kuuset jäivät tekemättä. Mallistossa oli vain perinteisen siirappileivän / piparin muotoa ja possufiguuria.

Rottakokki kehitteli muusansa ajatusherätteen avulla jotain uutta. Pipareihin oli tavoite saada uutta vivahdetta. Taikinaa en lähtenyt muuttamaan siitä, jonka olen todennut hyväksi jo monta vuotta sitten. Se on mukavaa sekä leipojalle että syödessä maun ja suutuntuman osalta. Testasin neljää maustetta/makua: hienonnettu anis, kookoshiutaleet, punainen makea chili ja salmiakkilastut. Kaikki niistä tuntuivat sopivan pipareihin, mutta yksi oli selkeä suosikki suurimmalle osalle testipopulaatiota. Salmiakki säilyy jatkossakin tuotannossa. Taidan kyllä tehdä noita muitakin. Kookoslastut siirapin kanssa loihtivat ennalta aavistamattoman kivan makuyhdistelmä. Kuvailisin sitä toffeiseksi kookokseksi.

Mitenkä sitten laitoin maut mukaan taikinaan. Kun en ollut täysin varma, miten maut toimivat, toimin seuraavasti. Taikinan valmistus tapahtui vanhalla tavalla. Sopivan kokoinen kokkare pöydälle jauhon päälle ja kaulimella tasoitus noin 5-7mm vahvuiseksi. Siten ripottelin pinnalle reilusti siihen pellilliseen tulevaa makua, jonka jälkeen kaulitsin lopulliseen noin 2mm vahvuuteen ja nostelin leivinpaperin peittämälle uunipellille. Taikinan jämät säilyivät mauittain omina kikkareinaan, jotka ihan lopuksi yhdistin sekoite-eräksi. Taikinamöykkyä uudelleen käyttäessä makuaineksia oli sitten jo taikinan sisässäkin. Varsinkin salmiakissa ja chilissä tykkäsin kuitenkin visuaalisesti siitä, että makuhiput näkyivät pinnalla.

Kolmas adventtisunnuntai kului agilityn valmennuksen teorian parissa. Oli vuosittainen Suomen Agilityliiton liittokouluttajien jatkokoulutuspäivä. Päivän anti oli monipuolinen. Esitelmien ja vilkkaiden keskusteluiden siivittämä päivä tuotti uutta tietoa monelta alueelta. Paljon pohdimme valmentajan ja valmennettavan valmennussuhteen toimintaa, esimerkiksi motivointia, vastuutusta ja testaamista. Vilkas keskustelu polveili aiheiden välilläkin. Huoli suomalaisten seurojen toimintaedellytyksistä oli kaikille yhteinen. Mitä me voimme tehdä, mitä seurat voivat tehdä, miten toiminnan jatkuminen varmistetaan? Viisasten kiveä ei ole kenelläkään, mutta kehitetään soihtuja valaisemaan joskus perin synkältäkin näyttävää tietä. Yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat avainsanoja. Päivän viimeinen kokonaisuus käsitteli dopingia. Itselläni on edessä TUE-ilmoituksen tekeminen. Molemmat käyttämäni inhalaattorit ovat kiellettyjen aineiden listalla. Ilmoituksen tekemällä, niitä saa käyttää sairauden hoitoon, kunhan pitoisuudet eivät ylitä määriteltyjä tasoja. Täältä tullaan, varokaa norjalaiset.

Oikein mukavaa ja lämminhenkistä joulunaikaa sekä onnellista vuotta 2018 teille kaikille toivottaa Petteri / Agi-Petteri

Tähän aikaan vuodesta, kun ulkona on kosteaa ja kasvien mätäneminen käynnissä, minulle tulee usein jonkin sortin hengitysteiden tulehdus. Olo helpottaa, kun pakkasten myötä tulee raikkaampaa ilmaan hengitettäväksi. Onneksi pimeys ja hämäryys eivät aiheuta minulle isommin masennusta, joten se puoli syksystä on neutraalimpaa oloa. Toki hämäryys vähän väsyttää minuakin. Lenkeillä on nyt käytössä Zebra Lightin noin 900 lumenin valotehon otsavalo, joka valaisee ihan kivasti. Peltojen keskeltä tai metsästä kiiluu useasti valoa kohti silmäpari. Ainakin peuroja ja kissoja on valossa erottunut, mutta luultavasti joukossa on ollut kettuja ja supeja, ehkä mäyriäkin. Hirvihavainnot olen tehnyt valoisaan aikaan. Nämä luontokaverit tuovat vaihtelua rauhalliseen lenkkeilyyn maaseudulla.

Töissä on ollut kiirettä, kun Kaarinan uusi kirjastotalo, Kaarina-talo, on valmistumassa. Lisäksi poliittisten päättäjien soutaminen ja huopaaminen on tuonut lisätöitä kaupungin rakennuttamisen puolelle. Näillä näkymin uuden rakentaminen ja olemassa olevien rakennusten korjaamista tehdään Kaarinassa vielä vuosia. Lisäkiirettä ajattelin yrittää hankkia uudelta saralta. Asetuin ehdolle työsuojeluvaltuutetuksi.

Koirien laumadynamiikka muuttuu joskus parempaan ja joskus huonompaan suuntaan. Meidän usean muuttuvan tekijän laumassa tapahtui ilmeisesti niin monta liikahdusta lyhyehkössä ajassa, että tilanne kiihtyi liikaa. Onneksi yksi lauman jäsen sai hyvän ja rauhallisen kodin. Reiman uusi koti oli kuin tehty häntä varten. Ainoana koirana saa siellä kaiken huomion itselleen, eikä tarvitse kilpailla lauman johtajuudesta. Kun nyt on vietetty kotona muutama päivä neljään urokseen supistuneen koiralauman kanssa, voi todeta asioiden rauhoittuneen. Minun oma mörkö-Bitti toki mörähtelee, jos joku on tulossa sisällä liian iholle. Lenkillä ollessa kaikki voivat haistella samaa risua kylki kyljessä.

Agilityvuosi lähenee jo loppuaan. Tuomarointien osalta pidin tämän vuoden hieman aiempaa rauhallisempana. Ensi vuodelle vähensin arvostelupäivien määrää entisestään. Tuomarointi pysyy näin mielekkäänä, kun kaikki vapaa-aika ei kulu siihen. Vuoden aikana olen saanut seurata hienoja kilpailusuorituksia läheltä, keskeltä kenttää. Joissakin suorituksissa olen huomannut oman sykkeeni nousseen reilusti. Ne ovat olleet ”veitsen terällä” edenneitä startteja. Niiden vauhti ja ohjaajan itsensä haastaminen ja perusohjausten taidokas ajoitus ovat niitä tekijöitä, joilla on mahdollisuus pärjätä kansainvälisillä kilpakentillä.

Pitkästä aikaa olen yksin pidempään kuin vain muutamia tunteja. Paikka on se, joka minullle oli reilu vuosi sitten todella raskas - Lägin parkkipaikka. Nyt ei ole henkisesti rankaa, mutta ikävä on.

Päivä oli monipuolinen. Ykkösluokka ja kakkosen hyppis kuluivat tuomariharjoittelija Jessin harjoittelun vastaanottajana. Hän ja Lägin vki selvisivät päivästä hienosti. Koetoimitsijaharjoittelija kysyi minulta "Tuleeko huomenna tuloksia, kun tänään ei oikein tullut?" Toivottavasti tulee. Tulihan tänäänkin sentään onnistumisia ja luokkanousujakin. Niin, siis oma osuuteni varsinaisessa tuomaroinnissa oli kakkosluokan kahden agilityradan tuomarointi.

Kisapäivän jälkeen suoritin pään nollauksen koirien kanssa reilun tunnin lenkillä. Lenkin metsäosuudella pääsi ihastelemaan etelän metsien alkavaa ruskaa. Bitti ja Huima ovat hienoa matkaseuraa, kun pitävät hieman skarppina koko ajan. Tai lähinnä B pitää mörähtelemällä Huimalle, jos toinen tulee Bitin mielestä hänen reviirilleen.

Olin varautunut kisaviikonloppuun niin, että voin kokkaillakin Agi-Pesässä. No... laiskuus iski. Söin valmiiksi paistamiani broilerin sisäfileitä salaatin ja rypälemehun kera. Nälkä lähti ja olo on rennon rauhaisa.

Ikävä ja odotus

Ikävä on sitä, kun haluaa olla jossain muualla.
Toisaalla, toisen luona.
Kaipaa jonnekin, 
luokse toisen.

Sydän haluaa luokse toisen,
lähelle sydänystävän.
Ei ymmärrä mieli sitä, 
että ero kestää vain hetken,
yhden pienen tovin.

Ajatusten ja mielen kasvua,
mietteitä, 
yhteisen tulevan ajatuksia.
Ne vahvistavat ja kantavat,
jaksamista hetkeen antavat.

Hammaslääkärissä aktivoitavana

Sopiva aivojen aktivointi herättää piilossa olleita ajatuksia aktiivisen ajattelun tasolle. Näyttää siltä, että sama herkistely toimii myös puujalkahuumorin aktivaattorina. Aamulla huomasin, että osaan puhua vatsasta. ”Tänään aamiainen tuntuu vatsassa hyvältä.” Eikös tuossa puhuttukin vatsasta .

Ehkä ajattelu toimii nyt taas normaalisti, kun eilinen hammaslääkärin käsittely poisti reilun viikon kestäneen jomotuksen. Poskihampaiden välissä ollut paikka oli irronnut ja karieskin jo oli aluillaan. Ehkä jälkimmäinen oli aiheuttanut ensimmäisen. Hammaslääkäri kysyi ”puudutetaanko”. Minä en pidä puudutuksen tunteesta, joten en huolinut hermoston lamaannuttamista. ”Minä en sitten sääli sinua yhtään.” Lopuksi hammaslääkäri totesi ”hyvin sinä kestit, vaikka jouduin ientäkin venyttämään ja poraamaan hermo-onteloon asti”. No enää ei jää ruoka hampaiden väliin lohjenneen paikan koloon aiheuttamaan hampaisiin jännitystilaa. Onneksi en pelkää hammaslääkärikäyntejä. Ala-asteiässä sain rampata hammaslääkärissä 1-2 viikon välein oikomishoidon takia.

Mielipahaa

Mielipaha on sellainen asia, että se leviää helposti. Kun on itsellä paha olla, tulee helpommin sanottua asioita liian kärkevästi tai ainakin kaunistelematta niin, että sanoo suoraan mitä ajattelee. Kärkevän kritiikin ymmärtää, jos on tehnyt asioita huonosti tai epätasapuolisesti. Silloinkin mieli voi kuohahtaa, mutta toivottavasti omaan päähän jää joku ajatus muhimaan ja seuraavalla kerralla muistaisi toimia paremmin. Mikäli on tehnyt asiat huolella ja oikein silti saaden kritiikkiä, kokee tuon kritiikin helposti aiheettomaksi purnaukseksi. Silloin asia menee helpolla tunteisiin ja aiheuttaa pidempiaikaista kitkaa henkilösuhteisiin.

Mielipaha on kuormittavaa, mutta monesti sitä on vain siedettävä. Nykyisessä työllisyystilanteessa monilla aloilla on vain siedettävä työympäristöön / työtovereitaan, vaikka ei työympäristö olisikaan ihan unelmapaikka. Harrastuksissa valintaa voi tehdä enemmän, mikäli harrastus ei ole marginaaliryhmään kuuluva. Jos harrastus on sellainen, että sitä voi harrastaa paikkakunnalla vain yhdessä paikassa, pitää toivoa, että harrastusryhmiä olisi useampia. Niistä voi  löytää ”itsensä näköisen” ryhmän, jossa viihtyy kaikin puolin.

Omaa lempiharrastustani, agilitya, voi harrastaa monissa paikoissa. Nykyajan ongelma vaivaa sitäkin. Melkein joka paikassa törmää ihmisiin, joilla on ongelma sietää joitakin ihmisiä tai joitakin päätöksiä. Päätöksiä tekevät niin yhdistys- kuin liittotasollakin vapaaehtoiset, jotka antavat vapaa-ajastaan valtavan osan yhteisen hyvän eteen. Jos tällainen päätöksenteko ja asioiden valmistelu ei miellytä, vaan aina pitää purnata asioista, voi itse asettua ehdolle vastuutehtäviin. Ennen liittotason vastuita kannattaa ”harjoitella” vapaaehtoistyötä oman yhdistyksen tasolla. Siinä voi pienemmällä kuormalla testata sitä, miten omat voimavarat riittävät asioiden pyörittämiseen, valmistelemiseen, pitkiin kokouksiin, nopeaa reagointia vaativiin asioihin ja harkiten tehtyihin suuriin päätöksiin. Isoissa päätöksissä pitää osata erottaa tunteet järjestä. Asioita mietitään asioina ja kustannuksina, ei sen pohjalta, mikä tuntuu itsestä mukavimmalta eikä varsinkaan sen pohjalta, mistä itse tai kaverit hyötyisivät eniten.

Kaunista

Eilen illan viime hetkinä ennen nukahtamista ajattelin syvällisiä – kielioppia. Kaunis lause lauseenjäsennyksen kautta on ”nominatiivisubjekti predikaatti partitiiviobjekti”. Tuohon ajatukseen oli hyvä rauhoittua. Sitten uni voitti.

Tämän vuoden Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailut olivat minulle sekä työtä että kisojen seuraamista.

Perjantaina osallistuin agilitytuomarien mittauskoulutukseen, josta jatkoin lauantaina käytännön mittaustyötä. Noin yhdeksän tunnin aikana sain mitata yli 50 koiraa. Mittausvarmuus kasvoi niin, että päivän loppua kohden koirilta sai otettu mitan varmemmin ottein kuin aamulla. Todistuksia kirjoitettaessa keskustelimme lyhyesti mikä oli aiheuttanut poikkeamaa, jos emme saaneet jostain syystä täsmälleen samaa tulosta. Kuitenkin uskallan väittää, että kaikki koirat saivat oikean FCI:n mittaustavan mukaisen kokoluokan. Mittaustapahtumassa pystyi käyttämään koiran mittaamiseen reilusti aikaa. Lisäksi mittauspaikka oli rauhallinen, joten olosuhteet olivat hyvin neutraalit. Kovalla alustalla seisottu reilun työpäivän mittainen rupeama parilla lyhyellä tauolla tuntui illalla jaloissa pahemmin kuin SM-kisojen lauantain tuomarointi helteisessä auringonpaisteessa.

Sunnuntaina oli rauhallisen heräämisen aamu. Kun koirat oli huollettu (ruokittu ja lenkitetty) suuntasimme ”turisteina” seuraamaan maajoukkuekarsinnan finaalipäivää. Katsomossa oli tiivis tunnelma, kylki kyljessä, mutta mikäs sen mukavampaa hyvässä seurassa. Saimme jo kisaparkkiin tullessa osaksemme hyviä hymyjä ja peukun näyttöä. Mahdollisesti jo korviin kulkeutuneet huhut ovat siis paikkansapitäviä, jos olette oikeita huhuja kuulleet. Kavereiden kannustus ja hersyvä huumori pitivät tunnelman korkealla. Ruoka- ja juomahuolto hoituivat hienosti, kiitos pizzojen tilaajalle J . Kun kisaväsymys alkoi jo vähän painamaan viimeistä rataa seuratessa, saimme hauskuutusta tuomaroinnista. Sivosen Vesa oli puomin alastulon avustavana tuomarina. Hän istui tuolilla puomin ”puhtaalla puolella”. Jos tuli kontaktivirhe, Vesa viittasi (femmaa näyttäen) ja nousi seisomaan. Meille siitä tuli ”Opettaja, opettaja, minä tiedän” juttu. Hyvin Vesa tiesikin.

Minulle on hieman naureskellen todettu ilmaisuni olevan joskus vähän suppeasanaista. Uskokaa tai älkää, niin Petteri pystyy sellaiseen, vaikkei minun puhetulvan ja tekstivirran perusteella niin välttämättä uskoisi käyvän. Oikeastaan se on minulle luontaista toimintaa silloin, kun en ole aivan varma tilanteen luonteesta tai miten nyt kuvaisin asiaa, ehkä tilanteen ilmapiiristä. Kasvokkain tässä ei ole minulle niin suurta ongelmaa kuin kirjoittaessa, jolloin en aina osaa lukea tilanteen sanatonta sisältö tekstin rivien välistä. Voisi sanoa, että saatan töksäyttää tekstillä kuin Syke sarjan lääkäri Petteri Holopainen. Vai mitä ajattelette Petteri verbaalisesta taiteilusta:

Kiitos, kyllä seurasi kelpaa.
Jep, mietitään.
Mut joo,palataan asiaan.

Tästä on tullut monet hyvät naurut. Viestin vastaanottaja oli ehkä hieman mietteliäs tuon jälkeen, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Olen oppinut ilmeisesti uuden taidon. En ole käsittääkseni ennen puhunut unissani, mutta muutama päivä sitten puhuin. Oikeastaan se oli nukahtamisvaiheessa olevan puhetulvan jatkumista. Unen voittaessa aihe vain vaihtui. Ennen nukahtamista puhuin jostain autoreissusta tms. Nukahtamishetkellä puhe taukosi silmänräpäykseksi ja samalla vaihtui aihe. Puhe jatkui:

Mausteita lisätään vähitellen.

Kyseinen ohje on hyvä ruoanlaiton lisäksi moneen muuhun asiaan.  On sitten kyse harrastuksista, parisuhteesta tai jostain muusta elämänosa-alueesta, paras tulos ei synny, jos kaikki mausteet laittaa ”soppaan” kerralla. Mausteita vähitellen lisäämällä voi maistella, miten keitos kehittyy. Maistellen tulosta lyhyin väliajoin, selviää nopeasti, jos tulos ei etene kohti tavoitetta. Silloin voi tehdä korjausliikkeittä, jolla suunta voidaan korjata.

On aika jännittävää, miten minut vähemmän aikaa tunteneet ihmiset ovat havainnoineet minua. Pidempään tunteneet ovat pitäneet minua "normaalina". Erikoisuuteni on siten eri luonteenpiirteistä, koulutuksesta tai jostain muusta johtuvaa. Se, että olen kaavoihin kangistunut on minun "insinöörimäisyyttäni". Se, että olen yksin puurtaja, on minun ujoudestani johtuvaa. Se, että pelkään uusia tilanteita, joiden paikasta ja sinne tulevista ihmisistä en tiedä kaikkea, pohjautuu ujouteeni jne. Itsekään en ole tunnistanut ominaisuuksieni syitä. Agilityssa laitan valssin vaikka joka esteelle, kun sen osaan tehdä. Hiihdossa "wassutaminen" on minulle äärimmäisen vaikeaa. Siksi hiihdän melkeinpä pelkästään kuokalla ja Mogrenilla. Perimmäinen syy tyylien vähäiseen käyttöön saattaa olla se, etten olekaan motorisesti kovin osaava. Käsillänikin osaan tehdä ennemmin "sinne päin" kuin "viimeisen päälle viimeisteltyä".

Miten tähän liittyy minut vähemmän aikaa tunteneet ihmiset. No töissä viime viikolla kerroin yhdelle työkaverilleni Asperger-diagnoosista. Hän sanoi "minun on tehnyt mieli jo pidempään kysyä sinulta, onko sulla Asperger. Sulla on niin paljon sen piirteitä."

Uudet silmät näkevät asiat toisin kuin monta vanhaa silmäparia.

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille

Olen huolissani pienestä ystävästä Bitistä, joka ei osaa kertoa, mikä on vialla. Bitti kitsee yöllä, haluaa ulos … usein tulee pissit ja joskus kakit. Joskus Bitti on viime kuukausina laskenut alleen sisällä. Kitinä loppuu aamulla, kun minä olen lähtenyt töihin. Se ei kitise mielestäni sitä, ettei se saisi huomiota, koska ei tule juurikaan viereeni nukkumaan, vaikka siirryin sohvallekin nukkumaan ja pyydän sitä viereeni. Bitti kyllä uskaltaa hypätä rahin kautta sohvalle. Makuuhuoneeseen Bitti ei uskalla tulla yön pimeydessä. Luultavasti ei hahmota hämärässä/pimessä, kuinka korkea sänky oikein on.

Onneksi kohta on maanantai ja eläinlääkärin tapaaminen. Käyttämälläni eläinlääkärisemalla ei ollut vatsan tähystykseen sopivaa laitetta, joten vaihdoin eläinlääkäriä. Uusi eläinlääkäri halusi ennen tähystysajan varaamista saada anamneesina aiemmat hoitotiedot ja laboratoriotutkimusten tulokset. Sain ne. Toimitin 16-sivuisen hoitokertomuksen eläinlääkärille. Hän kertoi, mitä kokeita varataan maanantaille. Ajatus Bitin vaivasta oli hänelle ilmeisen selvä, koska niin varmasti tuli tieto ”tähystys ei tässä tapauksessa tuottane mitään lisätietoa, jota ei kokeilla saataisi.” Toivottavasti nyt löytyy oireille selitys. Uusi lääkäri on lemmikkien sisätauteihin, erityisesti ruoansulatusjärjestelmän sairauksiin erikoistunut eläinlääkäri.

Katuvalot ovat sotkeneet Raision alueen lintujen rytmiä. Olen nyt muutamana yönä lenkkeillyt Bitin kanssa, kun vatsavaivainen kitisevä Bitti rauhoittuu ulkona rauhallisella kävelylenkillä. Öisillä retkillämme olen kuunnellut, kuinka mustarastaat laulavat. Keinovalo on siis sotkenut niiden käsitystä vuorokaudenajasta. Kohta aamut ovat valoisia varhaisista tunneista lähtien "ja hyvä niin", kuten urheiluselostaja Tapio Suominen tapaa sanoa tuomarien oikeiden tuomioiden jälkeen. Agilityssa hän luultavasti selostaisi tapahtumia "koira loikkaa yli kontaktialueen, ja kyllä tuomari nostaa käden virheen merkiksi, ja hyvä niin."

Kun tempaisee useamman yön vähillä unilla, alkaa ajatukset hidastua, mutta se ei ole sitä tavoiteltavaa "elämän rytmin hidastamista". Hidastuminen näkyy myös siinä, etten muista tehdä ajoissa ihan kaikkia asioita. Jos siis tuntuu, että minulta ei kuulu vastausta / saavu dokumenttia tms. silloin kuin pitäisi, niin muistutelkaa. Osan erheistä voi varmaan heittää kertyneiden vuosien syyksi. Kiitos kaikille onnentoivotusten esittäjille. Yritän lähiaikoina tsempata itseäni niin, että jaksaisin pohdiskella ja kirjoitella vähän pidemmästi elon ihmeistä ja kevään merkeistä.

Hetki polkua pitkin

Näin polun pään,
sukelsin siitä metsään.
Poikki polun kulkivat juuret.
Loikin väistellen niitä,
jotten kaatunut kuraan.
Polulla kulkuni esti sitten puro.
Sulanneen lumen vedellä se solisi.
Tehtävänään tärkeänä talven hätistys.

En päässyt puron ylitse.
Käännyin takaisin.
Mikä meni vikaan, kysyivät ystävät valppaat?
Kotiin jäivät, niin jäivät, ne saappaat.
 

Joskus ihmisen elossa tulee eteen hetki, jolloin elämä käy vaikeaksi tavalla tai toisella. Ikääntyminen tuo omia hankaluuksia itse kullekin. Minä kävin NEOssa pienessä operaatiossa reilu viikko sitten. Miksi valitsin yksityisen lääkäriaseman enkä käyttänyt julkista palvelua. Tällä kertaa valintaan vaikutti aikataulut. Minä pidän agilitytuomaroinnista ja kouluttamisesta niin paljon, etten halua jättää sovittuja tehtäviä väliin. Sain NEOsta ajan sopivasti viime viikon tiistaille. Toipuminen ei ollut ihan niin nopeaa, kuin parhaassa aikataulussa arvioitiin. Kuitenkin se eteni niin hyvin, että uskoin pystyväni Buranan voimin tuomaroimaan. Niin onnistuinkin. 

Oli niin upeaa päästä taas tuomaroimaan kisoja. Ratasuunnittelussa saa vaivata omia aivoja ja koeponnistaa ajatuksia "oikolukijalla". Tuomarointipäivän aikana hetken hektisyys, upeat onnistumiset ja sekunnin pienen osan lipasahdusten aiheuttamat epäonnistumiset tuovat päivään huikeita kokemuksia. Ihana tuomarointipäivä kallistuu iltaan ja Agi-Pesän valot sammuvat kohta, jotta voin virkeänä herätä huomiseen aamuun ykkösluokan kisojen merkeissä. 

Viikonloppuna oli ohjelmassa agilitya monipuolisesti varsin mukavissa merkeissä. Lauantaina ajelin Poriin kahdesta syystä. Ensimmäinen oli kyläily vanhempieni ja pikkuveljeni luona. Oli mukavaa kuten aina. Rupattelun ja kahvittelun jälkeen suuntasin kohti Miittinkiä ja West Coast Agility Team ry:n vuosikokousta. Oli ilo havaita, että yhdistyksen vuosikokous kerään yhteeen runsaasti jäsenistöä. Vähän osasin aavistella, että minua muistetaan jotenkin, kun puheenjohtaja Kaisa kyseli etukäteen, pääsenkö tulemaan kokoukseen. WeCAn hallitus oli päättänyt kutsua minut yhdistyksen kunniajäseneksi. En ole aivan perustajajäsen, mutta pitkään ehdin yhdistyksessä harrastaa, talkoilla ja hallinnoida ennen muuttoani Turun seudulle. Olen todella kiitollinen ja otettu tästä nimityksestä. Kiitospuheessani, jonka pidin melko lyhyenä, kerroin, että arvostan tätä nimitystä suuresti. Kiitos ja kumarrus WeCAlle.

Vuosikokouksen illanvietto jatkui vielä hyvässä vauhdissa, kun minä jatkoi matkaani kohti Vantaata. Onneksi olin jo etukäteen päättänyt yöpyä Forssassa huoltamoiden välisellä parkkialueella. Ajokeli oli lauantai-iltana todella sumuinen. Pari metsäjänistä säästyi juuri ja juuri, kun ehdin jarruttaa sumun seasta eteen ilmestynteitä jäniksiä varoen. Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasin sunnuntaiaamuna Forssasta kohti Vantaalla sijaitsevaan Racinel Areenaa, jossa oli vuorossa BATin kisojen tuomarointi. Matkalla kuuntelin autoradiosta jumalanpalveluksen. Sitä kuunnellessa ristin ajatuksissani käteni. Hieman toisessa merkityksessä ristin sitten käsiäni vähän liiaksikin. Agilityssa tuomari laittaa kädet ristiin, käsivarret ristikkäin, suorituksen hylkäyksen merkiksi. Vaikka moni koirakko hylkääntyi, nähtiin silti kisoissa runsaasti hienoja suorituksia.

Kiitos BAT tuomarointi-iltapäivästä ja mukavasta lahjasta. Jonkun kisaajan koira oli tosin muovikassin läpi syönyt rivin verran suklaalevystä, joka oli kassissa. Toivottavasti suklaavoro ei kärisi vatsanväänteistä eikä pahemmistakaan oireista.

Vuosi 2016 on kääntymässä kohti loppuaan. Viimeinen reilu vuosi on ollut elämässäni suurten muutosten aikaa. Olen oppinut itsestäni paljon. Osa opista on tullut vaikeamman kautta, kun itsepäinen otus ei opi helpommalla. Opista osa on ollut varsin yllättävää minulle itsellekin, mutta jälkeenpäin ajatellen voin todeta, että kyllähän ne piirteet minussa ovat olleet pitkään. Näistä asioista kirjoitan enemmän ensi vuonna.

Tämä blogini näki päivänvalon keväällä Tanjan rohkaisemana. Kirjoittaminen on ollut minulle itselle antoisa prosessi. Toivottavasti se on avannut ja avaa edelleen myös muille mielen solmuja. Alkuvaiheiden jälkeen agility, luonto ja ruoka ovat olleet aiheina harvemmin. Yritän myös näissä asioissa kirjoitella juttuja tulevana vuonna. Joulunaika tässä hengähdetään ja välipäivinä jatkuu tuomaronti. Agility on edelleen minulle rakas harrastus ja tavallaan henkireikä arjen kiireistä. Agilityssa olen "omassa kuplassa".

Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette kulkeneet vierelläni näinä hetkinä. Veikkaan, että te ette edes tiedä, kuinka tärkeää on jossain vaiheessa ollut vaikka pienen hetken kuunteleminen.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Toivottavasti esteet ja ohjurit ovat auttaneet agilityssa teitä eteenpäin. Valmennnuksistani toivon teidän saaneen lisää työkaluja harrastukseen ja siinä kehittymiseen. Suurkiitos myös kaikille niille yhdistyksille ja Sagille, joiden kilpailuissa olen saanut olla tuomarina. Vuonna 2017 minua näkee harvemmin tuomaroimassa. Tiputin tuomarointimäärän noin 3 päivään kuukaudessa.

Oikein mukavaa joulua ja menestyksekästä vuotta 2017

toivottaa Petteri / Agi-Petteri

Viikonloppuna Lukkarintiellä tuoksui jouluiselta. Lauantai-iltana teimme Johanneksen kanssa piparitaikinan. Ihan kivan kokoinen (noin  5kg) taikina siitä syntyi. Resepti on vanha Satamaidon O-piimä piparit. Tein sen nelinkertaisena, jolloin pipareita sai paistettua 471kpl. Alla ohje nelinkertaisena.

- 800g voita
- 8dl sokeria
- 7dl siirappia
- 4dl piimää (pehmeän makuinen, nyt oli "lempeä rasvaton piimä")
- 6tl jauhettua kanelia
- 5tl jauhettua neilikkaa
- 2,5tl jauhettua muskottipähkinää
- 2,5tl jauhettua inkivääriä
- noin 28dl vehnäjauhoja
- 8tl ruokasoodaa

Sulata voi. Lisää siihen sopkeri, siirappi, piimä ja mausteeet. Sekoita seos. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää ne taikinaan. Anna kovettua yön yli jääkaapissa. Leivottaessa käytä tarpeen mukaan jauhoja pinnoille. Säilytä taikina (paitsi leivonnasa oleva möykky) viileässä.

Paista piparit noin +175°C uunissa 6-8 minuuttia.

Bitti oli mielestään tärkeä apulainen piparien valmistuksessa. Se toimi taikinan laadunvarmentajana. Minähän en itse "kuormasta syö".

Monet ovat kyselleet Bitin vointia. Bitti on voinut pääosin hyvin. Joinakin öinä B on melko kitisevä. Juuri tänään tai siis viime yönä B kitisi hatkuvasti. Lääkettä on parina päivänä annostunut vähän vähemmän. Ylimääräinen lääke yöllä rauhoitti pari tuntia myöhemmin. Yleensä, kun tuuli tai pakkanen paukuttelee tai napsuttelee taloa pikkukaveri säpsähtelee. Bittihän reagoi ääniin herkästi. Lauman jäsenten vajaalukuisuus tekee Bitin hämmentyneeksi. Kun yhtenä yönä Niina ja molemmat pojat olivat reissuissa, Bitti ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu. Toki sitten rauhoittui lopulta ja nukkui hyvin. Dieettiruokaa ja särkylääkettä käytetään nivelvalmisteiden ohessa jatkuvasti. Kun Bitti on ollut muutamallla tuomarointireissulla mukana, se on kyllä halunnut mennä kentän tai hallin suuntaan, muttei sitten enää rata-alueelle. En olisi kyllä mennytkään agilitya sen kanssa. Minua harmittaa se, että Bitin viimeinen kokemus agilitysta on se kerta, jolloin sitä haimatulehduksessa taitoi sattua tosi paljon.

Sitten sitä pentuasiaa. Tein jonkin aikaa sitten päätöksen, etten hanki uutta koiraa Bitin eläessä. Bitti otti aikoinaan aika huonosti vastaan Rexin tulon laumaan. Nyt ikää on tullut lisää ja vanhuuden vaivojen myötä ärtyneenä se voi olla pennulle yllättävä. Ei olisi oikein Bittiä eikä pentua kohtaan uuden koiran tulo kuvioihin. Agility on nyt omalta osaltani määrittelemättömän ajan kouluttamista ja tuomarointia. Harmittaa, mutta sellaista elämä vaan on.

Muutos hyvään näkyy

Viime viikonloppuna kävin tuomaroimassa Lohjalla Lägin hallissa. Viime käynnistä tuolla hallilla on noin viisi kuukautta. Tuona aikana niin halli kuin tuomarikin ovat kokeneet melkoisen muutoksen. Hallissa oli nyt uusi ja hyvän oloinen korkkitäytteinen tekonurmi. Tuomarilla oli huomattavasti ehyempi olo kuin tuolloin kevättalvella.

Muuttunut henkinen olotilani näkyi kuulemma aika selkeästi ulospäin. Syvä rauha huokui minusta. Näin kertoi minulle jälkikäteen hyvin läheinen ystäväni. En kertonut etukäteen kenellekään, että saattaisin jännittää juuri tuolla Lohjalla tuomarointia melkoisesti. En jännittänyt! Yövyin asuntoautossa viiden metrin tarkkuudella samassa paikassa, jossa maaliskuisena viikonloppuna romahdin henkisesti. Yksinäisyyden tunteen kuorma, oman kelpaamattomuuden ja suuren stressin vaikutus sekä useampi muu yhtäaikainen tekijä ajoivat ahtaalla ja aiheuttivat sen, että hakeuduin ammattiavun pariin. Onneksi pääsin avun piiriin. Elämä on nyt elämisen arvoista.

Ajatuksia toisen päästä – väitöstä lainaten

Kuuntelin autossa eläinlääkärille ajaessani Yle Puhe –kanavaa. Siellä oli haastateltavana filosofian maisteri Mari Pulkkinen, jonka väitöstutkimukseen ”Salattu, suoritettu ja sanaton suru – Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena”  liittyvä väitöstilaisuus on tänään.  Haastattelussa oli niin hyviä ajatuksia, että  ajattelen itsekin lukevani väitöskirjan jossain vaiheessa. Väitöskirja löytyy sähköisenä linkin: http://urn.fi/URN:ISBN:978-­951-­51-­2243-­8 osoitteesta. Ihan vielä ei väitöskirja ole siellä kokonaisuudessaan, koska väitöstilaisuus on vielä kesken.

Keskeisiä asioita tutkimuksessa oli, että koemme menetykset eri tavoin ja niiden kesto on yksilöllistä. Surevaa lohduttaville väittelijä antoi ohjeeksi, ettei tulisi vertailla toisen surua omaansa eikä esittää arviota siitä, koska surijan menetyksestä johtuvan surun tulisi olla surtu – suoritettu.

Vuorottelua

Onnen ja ilon sekä surun ja murheen väliset vaihtelut ovat elämän kiertokulun sanelemia. Toivottavasti osaamme kaikki nauttia positiivisista hetkistä ja saamme niistä voimia niihin aikoihin, jolloin elämä kuormittaa ehkä voimakkaastikin.