Tunteita musiikin kuuntelusta

Yona esitti Vain elämää ohjelmassa Redraman Light kappaleen suomeksi versioituna nimellä Valo.

Tuo kappale on mukaansatempaava ja sävelkulultaan iloinen ”rallatus”, mutta sanoitus on todella syvällä elämässä uiva. Kun sanoja kuuntelee tarkasti, tulee helposti itku silmään. Kuulostaa  siltä, että joku muukin osaa elää elämäänsä peittäen sen vaikeita vaiheita muilta. ”Se oli tosi pimee synkkä polku, jolla olin. Ei sitä kovin moni muu nähnykkään, kun mä vaan loistin.

Onneksi silloin oli silloin oli niitä, jotka osasivat toteuttaa laulun kohtaa ”En mä saa sun kipuu pois, mutta mä oon tässä kuitenki, pian koittaa jo aamunkoi nyt jaksa vielä.”

Yonan kappaleessa koskettaa syvästi myös toisen säkeistön teksti ”Ja se et oon yksin, ei oo sama ku yksinäinen vaa vahvempi itsenäinen”. Tämä saa minut erittäin herkäksi, kun olen ollut usein sekä yksin että yksinäinen. Toivottavasti se on tehnyt minusta vahvan.

Olen ainakin osittain oppinut ymmärtämään sen, että olen riittävä ja monessa mielessä jopa hyvä. Lisäksi olen lopulta uskaltanut alkaa olemaan sellainen kuin haluan, eli entistä värikkäämpi Petteri.

Kategoriat: Ihmissuhteita, Mielenjuttuja, Uupumus | Kommentit pois päältä artikkelissa Tunteita musiikin kuuntelusta

Opetusta ihmisen ilmiasusta ja sen vaikutus AS-ihmisen pään sisäiseen oloon

Olen tottunut jo lapsuudessani ajatukseen, että ihmisiin liitetään perinteen määrittämiä odottamia. Jos täytät odottaman, olet hyväksyttävä ja normaali. Mikäli poikkeat odottamasta, sinua mahdollisesti syrjitään, suljetaan pois ryhmistä tai piireistä, muodostetaan ennakkoluulojen mukaisia olettamia tai jotain muuta edes kysymättä ”poikkeavalta” itseltään. Normit voivat liittyä käytökseen, viestintään, rauhassa olemiseen, toisten huomioimiseen, pukeutumiseen, tunteiden osoittamiseen tai melkein mihin vain.

Minuun tarttuneet opit ovat olleet isoksi osaksi Raamatun, jonka toki edelleen tunnusta arvomaailmani pohjalla olevaksi Jumalan ilmoitukseksi ihmiskunnalle, fundamentaaliseen tulkintaan perustuvia. Jos niistä olisi poikennut, olisi poikkeaman tekemisestä nuhdeltu ja opastettu oikeaan toimintaan. Useat opit ovat hyviä, sillä onhan tärkeää, ettei ajattele vain itseään, vaan huomioi muut ja käyttäytyy kohteliaasti jne.

Itselleni on vaikeutta aiheuttanut Aspergerin mukanaan tuoma ominaisuus, että yritän täyttää minulle annetut tai annetuksi tulkitsemani ohjeet ja toiveet kirjaimellisesti. Kun minulle on sanottu, että koulussa pitää olla hiljaa, en ole melkein uskaltanut avata suutani. Sanottaessa, pitää olla kiltti kaikille, olen välttänyt kaikkia tilanteita, joissa en olisi pystynyt olemaan kiltti ja lupautunut lähes kaikkeen, mitä minulta on pyydetty. Vasta reilusti aikuisiän saavuttamisen jälkeen, oikeastaan enimmäkseen 45 ikävuoden jälkeen, olen opetellut olemaan joskus itsekäs. Tämä opettelu on liittynyt siihen, että voidakseni olla hyvä ja ystävällinen muille, pitää minun osata olla hyvä ja armollinen itselleni.

Fundamentalistisessa tulkinnassa ei mietitä kirjoitetun tekstin historiallista ja kulttuurista viitekehystä ohjeissa, määräyksissä ja kielloissa. Korvien rei’ittäminen rinnastettiin, ainakin miesten tapauksessa, orjan asemaan (2. Mooseksen kirja 21:6, 5. Mooseksen kirja 15:17). Toisaalta haureuden harjoittamisesta tai homoseksuaalisuudesta langetettavaa kuolemanrangaistusta (5. Mooseksen kirja 22:22, 3. Mooseksen kirja 20:13) ei opeteta noudatettavaksi. Samoin kuukautistilassa olevan naisen koskemisesta saastaiseksi tuleminen (3. Mooseksen kirja 15:19) ei ole nykyään noudatettavaksi opetettavien asioiden joukossa. Vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen on ollut tulkinnaltaan vaihteleva. 5. Mooseksen kirja 22:5 kieltää naisen pukeutumasta miehen tamineisiin ja miehen pukeutumasta naisen vaatteisiin. Opetuksessa naiselle sallitaan kyllä jakkupuku, mutta miehelle hame ja korvakorut ovat opetuksessa ei toivottu vaihtoehto. Naisten säädyllistä pukeutumista käsitellään monilta osin, mutta Paavalin kirjoittamaa kainoa ja siveää kaunistamista ilman palmikoita, kultaa, helmiä ja kallisarvoisia vaatteita (1. Timoteuskirje 2:9) jätetään usein käsittelemättä ainakin kirjaimellisesti otettavana opinkohtana.

Tällaiset toisten asioiden tiukan noudattamisen opetukset niin, että toisia rinnasteisia kohtia ei käsitellä samoin, aiheuttavat Aspergerin päässä ajatusten myrskyjä. Samalla olen miettinyt, onko värikäs pukeutumiseni ollut fundamentalistisessa yhteisössä joillekin loukkaavaa. 

Viime kesänä käsittelin itsekseni pääni sisäistä kriisiä. Tuloksena siitä muodostui uusi Petteri, joka elää sellaisena, joka haluan olla miettimättä sitä, etten ole ollut normeihin sopiva harmaavarpunen. Enemmän olen värikäs kuningaskalastaja tai fasaani. Auringon säteiden osuessa sadepilvestä putoavaan pisaraan, muodostuu kaunis värien spektri.

Aurinkoista kevättä t: Petteri

Kategoriat: Ihmissuhteita, Mielenjuttuja | Kommentit pois päältä artikkelissa Opetusta ihmisen ilmiasusta ja sen vaikutus AS-ihmisen pään sisäiseen oloon

Erityisherkkä Asperger-ihminen ja arjen tilanteet

Kerron hieman taustaa tälle blogiartikkelille. Keskustelin perjantaina 16.12.2022 hyvän ja rakentavan hetken esihenkilöideni kanssa. Jutustelun aikana tuli esille ajatus siitä, että kaikki työyhteisössämme eivät välttämättä tiedä erityispiirteistäni. Sama pätee vapaa-ajan toimintaan. Lupasin kirjoittaa blogiini siitä, minkälainen olen ja mitä se tarkoittaa erityisesti erilaisen ihmisen kanssa viestinnän ja yhteistyön osalta.

Minua on seurannut todennäköisesti koko ikäni ominaisuus, jolle sain diagnoosin vasta vuonna 2017. Minulla on perintö- ja ympäristötekijöiden aiheuttama aivosähköisen toiminnan poikkeama Aspergerin oireyhtymä (AS). Nimityksenä se on poistuvassa ICD-10 luokituksessa koodilla F84.5. Vuona 2018 julkaistussa ICD-11 luokituksessa AS on viety koodin 84.1 (epätyypillinen autistmi) alle tarkenteella ”autisminkirjon häiriö ilman älyllisen tai kielen kehityksen häiriötä.” Tämän lisäksi minulla todettiin ilman virallista diagnoosia ADHD ja erityisherkkyys.

Se, miksi sain diagnoosin vasta keski-ikäisenä kriisin selvittelyssä johtuu monesta tekijästä. Minulla on ollut selviytymiskeinoja, joilla olen peittänyt piirteitäni. Lisäksi Aspergerille tyypillistä sisäänpäin kääntymistä peittää ADHD:n mukanaan tuoma impulsiivisuus. Toinen pari AS ja erityisherkkyys ovat myös osittain toistensa ominaisuuksia peittäviä.

Seuraavassa kerron lyhyesti, mitä nämä kolme asiaa voivat vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä.

Aspergerille tyypillisiä ominaisuuksia

Asperger-ihmisen toiminnasta ei näy välttämättä ulospäin juuri mitään poikkeavaa, koska aivosähköisen toiminnan ero on paljolti pään sisällä. Minulla on joitakin näkyviä ja kuuluvia tic-oireita, kuten rykäisyjä ilman tarvetta, pään ja käsien nykimistä jne. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa meillä on ns. tavallisesta ihmisestä poikkeavia asioita. Assille on tavanomaista, että asioiden pitää toistua aina samalla kaavalla ja mielellään samaan aikaan. Myös tavaroiden ja paperien järjestyksellä ja eri väristen esineiden sijoittelu värijärjestykseen on meille ihan normaalia, omasta mielestämme. Minun yksi erityisominaisuus on ”aakkosjärjestely”. Mausteet, vitamiinit, kirjat ja cd-levyt kuuluu olla aiheittain aakkostettuina, jotta kaikki on hyvin. CD-levyissä on tosin tällä hetkellä säilytystilan puutteen takia aiheenmukainen järjestys artisteittain ilman aakkosjärjestystä.

AS-henkilöillä on monesti myös aistiyliherkkyyttä, jota kutsutaan autistiseksi stressiherkkyydeksi. Yksilöittäin vaihtelee se, minkälaiset tilanteet, ympäristöt tai toiminnot aiheuttavat sellaisen ylikuormitustilanteen, josta pitäisi päästä rauhoittumaan ja lepäämään aivot toimintakuntoon.

Kommunikaatiotilanteissa aspergereilla on monesti isoja vaikeuksia. Ongelmia aiheuttaa sanojen tai sanontojen ottaminen kirjaimellisesti, äänensävyjen ja ilmeiden sävyjen huomioiminen viestin sisältöön yms. Kasvosokeus aiheuttaa sitä, ettei erota aina ihmistä toisesta eikä varsinkaan ilmeiden merkityksiä. Aspeger-ihminen voi olla hyvin, kuten minä, hyvin mustavalkoinen ajatuksiltaan. Asia on joko aivan loistava tai täyttä kuraa.

Kehon motoriikassa voi AS:lla olla hankaluuksia. Aina ei liikeradat ole sujuvia ja kömpölyyttä esiintyy. Yleensä aspergerillä on vähintään joitakin muistillisia erityislahjakkuuksia ja erityisen mielkenkiinnon kohteita, ekkoja.

ADHD tyypillisiä ominaisuuksia

ADHD:ssa henkilöllä voi olla aktiivisuuden, tarkkaavaisuuden ja / tai impulsiivisuuden osa-alueilla ongelmia. Nämä voivat olla kaikki yhdessä, kaksittain tai mikä tahansa yksinään. Ongelmat ilmenevät arjen toimintojen suunniteltavuuden vaikeuksina, motorisena levottomuutena ja tavallista korkeampana häiriöherkkyytenä.

Erityisherkällä tyypillistä

Erityisherkkien ihmisten ominaisuuksissa on suuria eroja. Yhteistä heille on kuitenkin se, että keskimäärin muita ihmisiä herkempiä muiden ihmisten tunnetiloille, ympäristön ärsykkeille, äänille ja tunnelmalla. Aisteja kuormittavat tilanteet aiheuttavat kuormitusta, jos lepoa, yksinoloa ja hiljaisuutta ei saa tarpeeksi. Erityisherkälle kuormittava voi olla tilanne, jota muut pitävät mukavasti haastavana.

Petterin vaikeuksia

Minulla on muutamia hankalia ominaisuuksia. Kun yhdistetään selektiivisesti normaalia kuuloaistimusta herkempi kuulo ja se, että ääniärsykkeet kuormittavat, on yhtälö vaikea. Olen kehittänyt itselleni taitoa, jolla yritän aktiivisesti olla kuuntelematta puhetta. Pystyn olemaan kuuntelematta keskustelua, jota joku käy huonekollegani kanssa. Keskustelun päätteeksi minulta voidaan kysyä jotain, mutta vastaan, etten edes tiedä, mistä olette puhuneet. Jos ajattelen, ettei asia koske minua, en kuuntele. Tämän taustalla on se, että minun on vaikea unohtaa kuulemiani asioita. Olemalla kuuntelematta, vähennän aivojeni kuormitusta. Selektiivisen tästä kuuntelemattomuudesta tai kuuntelemisesta tekee se, että avainsanojen kuuleminen herkistää kuuloaistini. Kun työpaikan käytävällä 6 tai 7 huoneen päässä keskustellaan, mihin mentäisiin lounaalle, kuulen keskustelun vaivatta. Pahin tilanne ääniaistimusten osalta minulle on suurissa saleissa olevat palaverit tms. Kun vastuualueellamme oli yhteispalaveri Vantaan kaupungin vastaavan toimialueen työntekijöiden kanssa, oli lähellä, ettei minun pitänyt juosta pois salista, jossa oli kova hälinä. Tuollaisen työpäivän jälkeen stressitaso on hyvin korkealla vielä nukkumaan mennessä ja seuraavan yön uni voi olla rauhatonta.

Äänien lisäksi minua häiritsee joskus tuoksut. Hajusteista en ole koskaan kokenut ongelmia, mutta esimerkiksi äänimaailman (joululaulut) ja tuoksujen (curry-kookos kana) yhteensopimattomuus mielessäni on aiheuttanut kaupasta pakenemisen tarpeen. Myös stressin aikaan väkijoukko ja äänimaailman täyteys voi olla hankalaa minulle. Olen ainakin pari kertaa kulkenut suuressa tavaratalossa tyhjän ostoskärryn kanssa läpi koko kaupan 15-30 minuutin ajan, kunnes olen havahtunut tilanteeseen.

Kirjoitetuista ja puhutuista viesteistä en pysty läheskään aina tulkitsemaan sitä, onko niissä huumoria vai ei. Tulkintani voi mennä pieleen kumpaan suuntaan tahansa. Voin tulkita huumorilla heitetyn ehdotuksen tai käskyn todeksi ja aloitan toteuttamisen heti.

Tuo heti tekemisen aloittaminen on minulle sisäänrakennettu ominaisuus. Jos kesken palaverin, kahvin tai ruokailun joku sanoo, siellä aulassa oleva kaappi pitäisi siirtää, voin keskeyttää muun tekemiseni ja lähteä täyttämään käskyä.

Olen hyvin armoton itselleni ja haluan tehdä kaiken täydellisesti ja nopeasti. Kun tällaisen tekemisen jälkeen tulee palaute, jossa on vaikka pieni opastava ohje, tulkitsen sen mahdollisesti toimintani täydelliseksi nollaamiseksi. Pahimmillaan olen menettänyt toimintakykyni saman asian uudelleen tekemiseksi viikoiksi. Onneksi minulla on tähän asti ollut maailma paras työhuonekaveri, joka on useamman kerran nostanut minut ylös synkästä laaksosta.

En pysty, ainakaan kuormittuneena, myöntämään itselleni kovin helposti, etten pysty vastaamaan asiaan, jota minulta kysytään. Vastaus voisi olla niin yksinkertainen, ettei tämä asia kuulu minun vastuualueeseeni, mutta soimaan itseäni, kun en osaa vastata asiaan, jota kysyttiin.

Aikataulut ovat minulle pyhiä asioita, niitä ei saa mokata. Minulle myös kalenterin hallinta on tärkeää. Se ei saa olla liian täynnä, koska silloin voi tuntua siltä, etten ehdi olemaan joka paikassa ajoissa ja tekemään kaikkea kunnolla. Aikamääreistä vaikeita ovat esimerkiksi hetken kuluttua, pian, kohta yms., joihin ei liity täsmällistä tulkintaa.

Miten Petterin kanssa olisi hyvä toimia

Kun minulle antaa tehtävän sanoen tai kirjoittaen, on alkuun hyvä kertoa, koska tämä asia on tarkoitus olla valmis. Esimerkiksi näin: ”Minulla olisi sinulle yksi tehtävä / kysymys. Sillä ei ole mikään kiire. Asiaa käsitellään vasta 6 päivän kuluttua ja haluaisin saada sinun kommenttisi 5 päivän kuluttua.” Muussa tapauksessa keskeytän monesti sen, mitä olen tekemässä ja alan etsimään tietoja niin, että voin vastata esitettyyn kysymykseen yksityiskohtaisesti.

Jos minulle sanoo, lähdetään kohta, saatan pukea ulkovaatteet ylleni, vaikka ehkä aavistaisinkin sanojan tarkoittaneen varttia tai puoltatuntia. Jos tapahtuma ei ole kalenterissani, minun on vaikea arvioida, kuinka pitkä aika kuluu ennenkuin on kohta.

Reagoin helposti tunteellisesti sellaiseen palautteeseen, jonka koen minua moittivaksi. Ohjaavan palautteen toimiva tapa voisi olla sellainen, että sanallisen tai kirjallisen viestin aluksi sen antaja määrittelisi aluksi, onko ohjaus tasoa ”tämä ei vaadi nyt korjausta, mutta jatkoa ajatelle ohjeet löytyvät täältä” vai ”tässä on tullut sellainen virhe, joka pitää oikaista näin…”.

Kun kalenteriini tulee yllättäen monta katselmusta, palaveria tai neuvottelua niin, etten ole ehtinyt varaumaan niihin, voi toimintakykyni hävitä joksikin aikaa.

Tietämättä minulle parhaita toimintatapoja, Noora Y. on toiminut todella hienosti. Ensin tulee Teamsiin viesti ”tässä lupahakemuksessa 2022-xxxx on yksi LVI-juttu, jota haluaisin kysyä. Voinko poiketa siellä huoneessasi?” Tällöin voin asennoitua siihen, että nyt käsitellään aihetta yyyy, luvalle xxxx ja varaan sille päässäni käsittelyajan.

Se, kuinka tarkkaa tai laajaa vastausta haluaa, on myös hyvä kertoa. On parempi kysyä ”täyttääkö tämä ilmanvaihto korjausrakentamisen vaatimukset” kuin ”onko tämä ilmanvaihto hyvä?” Jälkimmäisessä voin lähteä väärälle polulle ja alan tutkimaan, onko se tosiasiassa vain tyydyttävän tasoinen vai täyttääkö se hyvän sisäilmaluokan ominaisuudet.

Ääniärsykkeet ovat kuormitustekijä. Siksi olisi hyvä, jos minulle asiaa selitettäessä vain yksi puhuisi kerrallaan.


Tämän linkin takana on sarjakuvana esitetty se, mitä Asperger on: https://naenepsy.fi/wp-content/uploads/sarjakuva_2.png, lähde: https://naenepsy.fi/vieraskyna/anna-aikaa-asperger-ihmiselle/

Alla on juuri väkertämäni runo, joka käsittelee tämän blogin ydinteemaa.

Assin päivä

Aspergerin paras olo,
on kaavan mukainen elo.
Arjen täyttää rutiinit,
kalenterin tavalliset menot.

Eteen tulee uusia asioita.
Mieleen tuhansia kipinöitä.
Nousee esiin stressi,
turvallisuutta etsii assi.

Pitää kaivaa esiin totutut kaavat,
joilla voi sitoa mielen haavat.
Kun saa taltutetuksi huolet,
saa ratkottua pulmat.


PK 17.12.20222

Kategoriat: Ihmissuhteita, Mielenjuttuja, Runoja, Uupumus | Kommentit pois päältä artikkelissa Erityisherkkä Asperger-ihminen ja arjen tilanteet

Kesällä aurinko paistaa koko spektrin laajuudelta

On vierähtänyt pitkä aika edellisestä kirjoituksestani. Olen kesän aikana työstänyt tarinaa elämäni ajalta. Tarina ei ole vielä läheskään valmis. Sen raakaversiossa liikutaan nyt vuoden 2000 tienoilla, eli ajassa ennen agilitya ja rakennusvalvontoja. Lapsuus, insinööriopinnot ja sivarireissu Rovaniemelle on jo kirjoitettuina.

Kesän aikana kirjoittelin juttua kerran viikossa leirintäalueen rauhassa. Kirjoittaminen oli tärkeä osa omien ajatusten jäsentelyä ja prosessointia. Kirjoitellessa Naantalin Villan tilan leirintäalueella luonnon keskellä näki sen, miten aurinko paistoi, välillä satoi. Lämpöä ja valoa tuli koko spektrin laajuudelta. Tulevan talven aikana olisi tarkoitus kirjoitella kotona yläkerran rauhassa noin kerran viikossa. Katsotaan, miten tarina edistyy ja koska se tulee luettavaksi teille.

Kategoriat: Agility, Ihmissuhteita, Luontoa, Mielenjuttuja, Uupumus | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesällä aurinko paistaa koko spektrin laajuudelta

Valoa pimeyteen ja voimaa elämään

Eräs ystäväni lähetti minulle linkin Apulannan kappaleeseen Valot pimeyksien reunoilla. Kuuntelin ja mietin. Kirjoitan tähän omia ajatuksiani tästä kappaleesta laventaen sekä tulkiten osittain merkityksiä melko vapaasti. Toni Wirtanen on sanaillut niin syviä ajatuksia, ettei tekstistä pysty kaikkea sisäistämään. Oivaltavaa on tehdä sanoitus niin, että heti alkuun kielletään uskomasta siihen, mitä kohta tullaan itse kertomaan.

Älä usko lauluihin,
ne tekee susta haaveilijan

Myönnän, että monesti laulut ovat tehneet minusta haaveilevan Petterin. Olen jopa jäänyt elämään elämääni laulun tekstin mukaan. Ajatukset ovat niistä menneet solmuun ja pään sisälle on muodostunut ainakin orastava kaaos.

Alun jälkeen sanoittaja kirjailee mielikuvia elämän matkasta. Kun tapaa ihmisen ja kulkee ja elää hänen kanssaan, päätyy jonnekin, johon ei välttämättä olisi muuten kulkenut. Elämä voi johtaa päättymättömään silmukkaan, jos ei itse havainnoi elämäänsä, vaan elää sitä toisten mukana. Omaan itseen matkustaminen, oman elämän eläminen ei ole täysin mahdollista toisten matkassa. On osattava havainnoida omaa polkuaan.

Elämän kartta ja kompassi voivat olla hukassa. Repaleisen kartan palaset, elämän tarkoitus, koostuu toisiinsa liittyvien polkujen ketjusta. Ei voi sanoa, että joku tietty polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut olisivat vääriä. Tosin joku polku voi johtaa eteenpäin paremmin kuin muut ja jotkut polut ovat suorastaan takapakkia.

Elämässä tulee lukittuja ovia. Miten sellainen avautuu.

Muista että ne
Kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet

Kun kohtaa omat pelkonsa ja uskaltaa ottaa askeleen eteenpäin, voi tarvittava avain löytyä. Ota oven kahvasta kiinni ja kiskaise. Se saattoikin olla vain tunteiden ja muistojen kiinni kiilaama, kyynelten kosteuden paisuttama. Ovi onkin avoin ja voit astua sinne, minne et ennen uskaltanut mennä. Elämänpiiri laajenee ja kohtaat uusia polkuja.

Wirtanen riimittelee myös kaunan ja anteeksiannon ristiriitaisesta suhteesta. Anteeksianto helpottaa omaa mieltä ja elämistä, mutta se, että kykenee antamaan kaiken aivan täysin anteeksi, on vaikeaa. Joskus olen kuullut, että vain silloin on antanut toiselle todella anteeksi, kun ei enää muista kyseistä asiaa ollenkaan. Ainakin minulle on jäänyt pysyviä mielikuvia joistakin tilanteista, vaikka olenkin antanut tekijälle asian anteeksi. Tai sitten on niin, etten ole niitä oikeasti antanut anteeksi. Olen näistä tapahtumista kuitenkin nykyään tyytyväinen. Ne ovat avanneet eteeni uusia polkuja ja tuoneet elämääni uusia ihmisiä.

Valon pisteitä, loistoja ja majakoita löytyy harvassa. Kun sellaisen näkee, osoittaa se tietä eteenpäin ohi karikoiden ja vaarallisten tilanteiden. Oman purren kulku elämän merellä tarvitsee voimaa. Kun opettelee luottamaan itseensä ja toisaalta pyytämään muilta tarvitessaan apua, saa oman elämänsä veneen kulkemaan haluttua päämäärää kohti sopivalla tahdilla niin, että tuntee elävänsä juuri omaa elämäänsä.

Elämä ilman päämäärää ja sisältöä on tyhjä kuori vaikkapa mehupurkki. Kun sen sisällä on vain ilmaa, on se helppo tallata lyttyyn. Sitten, kun kuoren sisään on saanut sisällön tuntee itsensä täydeksi. Silloin toiset eivät pysty tallomaan elämääsi lyttyyn.

Joskus tuntuu siltä, että elämän palapeli on seonnut niin, ettei sen kuvasta tahdo saada järkevää. Silloin pitää tähytä kohti majakkaa, sytyttää oman sydämen valo. Toiveet piiskaavat ja unelmat raastavat. Polun mutkan takaa saattaa löytyä uusi ovi. Sen tarkoitus selviää vain avaamalla ovi.

Mutta muista, älä usko lauluihin äläkä ainakaan niiden ajatuksista kirjoitettua tekstiä!

Kategoriat: Ihmissuhteita, Mielenjuttuja | Kommentit pois päältä artikkelissa Valoa pimeyteen ja voimaa elämään

Elämäni autot – mietteitä auton valintatilanteista ja käyttökokemuksista

Tätä aihealuetta mietin aamuvarhaiselle sunnuntaina 10.4.2022 ja jalostin kirjoitusta 13.4.2022. Voisin myöhemmin käsitellä blogissani vanhoja kännyköitäni ja tietokoneita, mutta en ole varma miten hyvin muistan niistä eri asioita. Näistä autoistakin osa asioista piti tarkastaa autojen rekisterinumeroiden perusteella netin palveluista. Syy autojen valintaan aiheeksi oli se, että pohdiskelussa on mukana hieman ajatuksia siitä, miten vanhasta autosta luopumisen päätös syntyi. Olen kirjoittanut hankinnoista, omistamisesta ja päätöksistä pääosin yksikön ensimmäisessä persoonassa. Silti monessa näistä tapauksista olen antanut muiden vaikuttaa valintaani. Ihan varmasti en osaa sanoa, miten kaikki on tapahtunut.

Olen monesti kuullut, että olen hyvin edesmenneen isäni kaltainen. Autojen hankinnassa me erosimme paljon. Samaa meissä oli se, että mietimme hankintaa järjellä. Eroa on se, ettei isäni koskaan koeajanut yhtään autoa eikä myöskään ajanut muiden autoja. Toinen ero on se, ettei isäni ostanut autoja lainarahalla tai osamaksulla. Hän oli aina periaatteidensa mukainen, rakas isäni. Minä olen koea

Skoda 120 Coupe vm. 1984, valkoinen
Tämän ensimmäisen autoni hankintaan maaliskuussa 1988 ei liittynyt perinteistä auton valinnan vaikeuden problematiikkaa: malli ja merkki, käytetty vai uusi. Ajokortin saamisen jälkeen sain Skodan lahjaksi vanhemmiltani, kun he ostivat itselleen uuden auton. Tämä auto oli persoonallinen tsekkiläinen, jossa oli omia erikoislaatuisia piirteitä. Viistoperäisen auton loivan takaikkunan kumitiivisteet vuotivat helposti vettä hattuhyllylle. Takamoottorisessa autossa tavaratila oli edessä. Auton suunnittelija oli keksinyt, että tehdäänpä pellin avautuminen niin, että se nousee ylös reunan puoleiselta sivulta. Ihan hyvä idea muuten, mutta Ruotsissa moottoritiellä konepelti pompahti vähän auki. Siihen auttoi ralliautojen tyyppinen ratkaisu. Porasin reiän nokkapellin läpi ja siitä läpi tappi ja pellin päälle sokka. Melko tehottomalla autolla oli vedetty paljon peräkärryä. Se oli lienee syy siihen, että ensimmäinen kone leikkasi kiinni, kun kilometrejä oli takana noin 60 000. Talvisin Skodilakissa oli sisällä vilpoisaa. Penkin alla oli mukana kuormasidontaliina, jolla sai kuljettajan oven pysymään kiinni. Pakkasella oven lukko meni yleensä jumiin, eikä ovea saanut kiinni ennen auton lämpenemistä plussan puolelle. Auton kanssa tuli ajettua monta pitkääkin reissua, joissa oli joskus jännitystä mukana ja toisilla kerroilla hauskempia juttuja. Lopulta vuonna 1998 Skodan tehot alkoivat hyytyä niin, että moottoritiellä ei saanut nopeutta yli 115 km/h. Kesällä koneen lämmöt nousivat loppuaikana niin, että välillä piti pysähtyä jäähdyttelemään moottoria. Auto olisi voinut vaihtua jo aiemminkin, mutta opiskeluaikana ei ollut ylimääräistä rahaa, jolla olisi auton hankkinut. Autoliikkeessä todettiin, että meillä on tavoite saada kaikista vaihtoautoista 2000 markkaa voittoa ja tämän hintaisessa autossa se on mahdotonta. Auto löysi lopulta kodin turkulaisen tiepalvelumiehen luota.

Renault Clio 1.4 RN, vm 1998, metallivihreä
Kun sain työpaikan TTY:ltä, hankin ensimmäisen uuden autoni. Auton ominaisuuksien valinnassa tein kompromisseja. Ne johtuivat siitä, että maahantuojan varastossa oli vain muutamia vanhan mallin yksilöitä. Renaultin tietuntuma oli hyvä, kun renkaat olivat melko lähellä auton nurkkia. Ranskalaisilla autoilla olen halunnut pelata varman päälle. Siksi olen suosinut huolenpitosopimusta. Rellun kanssa sitä ei olisi paljon tarvinnut, kun korimallin viimeisen vuoden yksilöstä oli hiottu isoimmat viat pois. Sen muistan, että pakoputken peräpää meni vaihtoon reilun vuoden välein. Tykkäsin ajella pikkuisella Rellulla maantielläkin. Yksi heikkous oli pienehkö tavaratila. Kahden hengen taloudessa ongelma ei ollut iso, kun takapenkkiä pystyi hyödyntämään tavaratilana pidemmillä matkoilla. Lopulta Clio vaihtui isompaan ranskattareen, kun tiesimme, että talouteemme on tulossa koira. Halusin, että autoon sopii sille turvallinen häkki matkustuspaikaksi. Muuten olisin jatkanut yhteistä aikaa tämän mukavasti toimivan kulkupelin kanssa.

Citroen Xsara break 1.6i autom, vm 2004, metallikeltainen
”Saara” oli ensimmäinen automaattivaihteinen autoni. Se ominaisuus yhdistettynä ranskalaiseen autonsuunnittelun filosofiaan tarkoitti pehmeitä kyytejä. Toki tässä yksilössä oli omia erikoispiirteitään (lue sähkövikoja), mutta yhteisen taipaleemme aikana ei montaa vikaa tullut. Yhteinen matka päättyi melko lyhyeen, kun auto ei jaksanut vetää ostamaamme asuntovaunua, vaikka vetomassa ei ollut ihan tapissa auton sallittuun arvoon verrattuna. Toinen heikkous vetoautona oli se, että peräpää huojui helposti. Se oli hieman liian pehmeäliikkeinen auto karavaanarille.

Citroen C5 break 2.0HDI autom, vm 2005, metallipunainen
Cfemma valikoitui sillä perusteella, että tämä vetäisi kivuitta asuntovaunua. Dieselissä riitti vääntöä, vaihteiston profiilit olivat kivat. Ylivoimaisesti paras ominaisuus karavaanarille oli kaasunestejousitus. Sen avulla auton maavaraa ja jouston jäykkyyttä sai säädettyä. Omakotitalon rakentamisen aikana Sitikka toimi pakettiautona ja veti isoa peräkärryä. Se oli auton parasta osaamista. Parhaimmillaan auto kuljetti noin 750 kg laattoja ja toisella kerralla 700 kg laminaattilattiaa. Femmalla asuntovaunu oli perässä monella lomareissulla ja vielä useammilla agilityreissuilla. Aluksi tavaratilassa oli metallinen ns. näyttelyhäkki, mutta jossain vaiheessa rakensin auton mittojen mukaan häkin. Sen mahdollisti koirille maksimaalisen häkin pinta-alan. Takapenkki toimi sitten ihmisten tavaratilana. Kolmas ranskatar oli temperamenttisempi kuin aiemmat. Tämä tarkoittaa, että sen sähköjärjestelmissä oli enemmän ”ominaisuuksia”. Autossa oli 8 peruutustutkan anturia. Niistä vaihdettiin 13 kpl. Takaluukun avautuva lasi vaihdettiin kaksi kertaa, kun sen sulkemisen lukko ei toiminut. Femman heikko piirre oli polttoaineenkulutus. Tämä johtui osittain siitä, että Sitikalla ei oltu uskallettu laittaa vääntävän dieselin kaveriksi kuin 4 pykäläinen vaihdelaatikko. Auto olisi luultavasti vaihtunut uudemmaksi aiemmin. Talon rakentamisen jälkeen sen lainan maksaminen yhdessä ranskattaren huonon jälleenmyyntiarvon kanssa aiheutti auton pysymisen omistuksessani. Lopulta kohtalo puuttui peliin. Vuonna 2014 ajaessani agilitytuomaripäiville Tuusulaan törmäsin vasta-auringon häikäisemänä moottoritiellä edellä 70 km/h ajaneen perään. Cfemma meni lunastukseen. Siinä ”kaupassa” sain autosta niin hyvän korvauksen, etten millään muulla tavalla olisi sellaista saanut.

Ford-Rimor / Transit 646, vm 2005, valkoinen
Olin jo aiemmin ajatellut vaihtaa asuntovaunun asuntoautoon. Tässä vaihdossa, alkuvuonna 2015, siirryin autokaravaanariksi. Autokaupassa myydyssä, onneksi siellä, ei kaikki ollut ihan kunnossa. Kuluttajaviranomaisen avustamana iso osa vioista saatiin korjattu myyjän maksamina. Avioerossa Agipesä jäi minulle. Ajelin sillä vuoteen 2018 asti kaikki ajot. Monta agilitytuomarointireissua ja Agilityliiton palaverireissua tuli reissattua matkakodin kanssa. Asuinosaltaan italiaanon lattiat olivat varsin viileät talvella. Erikoisen sähköjärjestelmän ominaisuus oli, että akut eivät tahtoneet kestää vuottakaan. Reissuajoa haittaavin ominaisuus oli se, että kostealla kelillä turbon asentotunnistin meni vikatilaan ja tehoista katosi arviolta puolet. Muutenkaan ison auton tehopainosuhde ei ollut liian suuri. Vaihtamisen idea sai enemmän tuulta purjeisiin, kun huomasin, että asuinosan peräseinän puurungossa oli hieman pehmeää alapäässä. Pelkäsin, että auto hajoaa kokonaan käsiin. Sikäli oli harmittavaa luopua tästä ”ystävästä”, kun sen viihtyisäksi fiksailu oli vienyt aikaa melkoisesti.

Volkswagen Caddy Maxi 1.6TDI Trendline, vm 2015, ruskea
Keväällä 2018 Porissa sijainnut ”eroasunto” meni vihdoin kaupaksi. Silloin tein päätöksen hankkia asuntoautoa pienemmän auton. Tilasin Kamuxin Joensuun liikkeestä auton koeajomaksulla Kaarinaan ja tykästyin autoon. Vaikka Caddy Maxi on iso auto, on sillä huomattavasti mukavampi ajaa päivittäisiä ajoja kuin isolla kulkuvälineellä. Ajomukavuutta lisää robottivaihteisto. Kerran Volkkari pelästytti ison korjauksen uhalla. Onneksi asiantunteva korjaamo sai merkkikorjaamon diagnoosista poikkeavan (oikean) vikamäärityksen ja selvisin pienemmällä maksulla. Yhteisiä kilometrejä on kertynyt noin neljässä vuodessa 90 000 km. Oikea takajarru ja takapyörien vakaajatanko on täytynyt vaihtaa, samoin etujouset. Näiden kulumiseen varmasti vaikuttaa 1,6 km sorapintaisen yksityistiepätkän ajelu jokaisella reissulla. Noin 50 kilometrin päivittäiset työajot tuovat kilometrejä.

Tuleva auto
Ekologisesti olisi varmasti puhtaampaa ajella sähkö- tai lataushybridiautolla. Karavaanarina haluan vielä odotella, miten niiden tekniikka kehittyy asuntovaunun vetoa ajatellen. Olen pyrkinyt melko pitkiin autosuhteiseen. Muutama virhearvio on tullut tehtyä. Tai ehkä arvio on ollut oikea, mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole olleet ihan kirkkaina. Autonosto on sikäli helppo homma, että yleensä siinä häviää aina, eli onnistunut autokauppa on jotain muuta kuin taloudellista onnistumista. 🙂

Ajatuksia autojen hankinnoista ja niistä luopumisista
Hankintaprosesseissa tapahtuu ostajan päässä monia asioita. Osa mieltyy auton suoritusarvoihin, osa muotoiluun, osa etsii autoa hinnan perusteella, osa valitsee kulkuneuvonsa käyttövoiman perusteella ja jotkut tekevät monioptimoinnin kaltaista päätöksentekoa. Auton käytössä on myös eroja. Aikaansa seuraavat autoilijat voivat käyttää yhteiskäyttöautoja ja monet ovat ryhtyneet leasing-autojen käyttäjiksi. Ilman sen tarkempaa tutkintaa arvelen suurimman osan autoista olevan edelleen rahalla tai rahoituksella ostettuja.

Nykyään koeajoraportteihin on tullut monipuolisuutta. Vuosikymmeniä sitten niitä löytyi lähinnä autolehdistä ja sanomalehtien autoilun teemanumeroista. Sitten tuli mukaan nettiin kirjoitetut arviot ja paperiesitteitä helpommat tavat vertailla autojen ominaisuuksia sähköisissä palveluissa. Viimeisin raporttityyppi on vertaiskäyttäjien tekemät arvioinnit, jotka voivat olla vaikkapa sosiaalisen median tekstejä kuvineen tai videoarvosteluja. Valintojen taustoilla voi olla monta erityyppistä arviointia ja pisteytyspalvelua.

Erikoisimpia automalleja lukuun ottamatta melkein kaikkiin järjestyy koeajo ostajakandidaatille. Koeajo kertoo omaan ajotapaan ja toiveisiin sopivuudesta sen, mitä toisten analyysit eivät välttämättä paljasta.

Mikä saa sitten luopumaan vanhasta autosta? Syitä on erilaisia. Joskus hankittu auto ei enää sovi muuttuneisiin käyttötarpeisiin. Toinen haluaa hankkia uudemman mallin, vaikkapa ihan vaihtelun halun takia. Joku tavoittelee ekologisempia ajosuoritteita, mikä ihana tekosyy 😉 Ehkä kliseisin syy uuden kulkuneuvon hankintaan on se, että naapurikin osti uuden auton.

Kategoriat: Hankintoja, Mielenjuttuja | Kommentit pois päältä artikkelissa Elämäni autot – mietteitä auton valintatilanteista ja käyttökokemuksista

Ajatuksia työn uusista kuvioista

Olen ollut mielestäni aina yksilöpuurtaja. Työryhmistä olen ollut samoilla linjoilla kuin legendaarisen Naurun paikka tv-ohjelman juontaja Markus Kajo kuorolaulusta. Hän totesi, että joskus 1990-luvulla, että sopiva mieskuoron vahvuus on yksi laulaja ja sekakuorolla jopa pienempi.

Omaksi vahvuudekseni tunnen sen, että pystyn myöntämään olevani väärässä. Niitä on ollut elämäni aikana useampia, vaikka monesti olenkin oikeassa 😉 . Tällä kertaa pitää tunnustaa, että ryhmätyöllä asiat edistyvät joskus paremmin kuin yksin tehden kukin tykönään.

Edelleen olen kuitenkin sen mielipiteeni takana, että työryhmän toimivuuden tärkeimmät moottorit ovat osallistujien kemioiden yhteensopivuus ja tekemisen fokusointi yhteistä päämäärää kohti. Tällainen onnistunut prosessi vaatii myös työporukan vetäjiltä / esimiehiltä taitoa muodostaa työryhmät niin, että jäsenten osaamiset täydentävät toisiaan. Väittäisin myös, ettei pelkkä ”asiallisen puiseva” työ ole kaikkein tehokkainta työntekoa pitkällä tähtäimellä. Kun työn lomassa tai työajan ulkopuolella on vapaamuotoisempaa yhdessä tekemistä ja huumoria, niin työn tulokset ovat pidemmällä tarkastelujaksolla parempia sekä laadullisesti että määrällisesti kuin puhtaasti työrutiineihin pitäytyvässä työssä.

Tätä avautumistani ei pidä tulkita niin, etten ole saanut työssäni tuloksia aiemmissa työpaikoissani tai etten olisi viihtynyt niissä. Nyt vain on niin, että tunnen löytäneeni itseäni miellyttävän, lähes optimaalisen, työpaikan Turun rakennusvalvonnassa.

Näppäimillä sormet
tuotan tekstit
oikeaa asiaa,
väärässä laatikossa.
Ei hätää – copy-paste auttaa
tässä ahdingossa.
Teksti löytää paikkansa.
Hakija saa kohta lupansa.


Tutkin hakemuksen tiedot,
pykälät ja ehdot:
jäteveden etäisyydet,
naapurit ja läheiset vedet.
Lopuksi laskuun oikeat rivit,
sekä Teamsin merkinnät.
Onnistumisen kokemuksena
tokaisu ja lopputulemana:
asiakas saa luvan –
käsittelen seuraavan.




Petteri 9.4.2022

Kategoriat: Ihmissuhteita, Mielenjuttuja, Runoja | Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia työn uusista kuvioista

Keväisiä hankia ja aurinkoa elämässä

Taas on vierähtänyt pitkä aika ilman blogijulkaisua. Ohitan nopeasti ne kohdat, jotka olisivat vanhan toistoa. Edelleen siis pimeä, kostea ja homeinen syksy ei kuulu suosikkeihini. Toisaalta tällainen valkohankinen talvi antaa eloon virtaa. Lumisessa luonnossa on vaan jotain puhdasta ja mieltä virkistävää. Kovatempoisen hiihtolenkin jälkeen syke- ja stressitasot ovat koholla jopa reilun vuorokauden, mutta hyvällä tavalla.

Koirarintamalla pikku-Hössö, joka on kasvanut pikkupennusta jo yli puolivuotiaaksi nuoreksi neidiksi, on energisyydellään pitänyt laumaa aktiivisena. Hössön oppimiskyky on huikean hyvä. Sen tekemistä on ilo seurata. Lisäksi, kun vauhtia riittää, mahdollinen tuleva agilityura voi olla mahtava, jos vain terveystutkimukset tulevat olemaan hyvät. Muut koirat ovat ottaneet tytön lauman jäseneksi hyvin, vaikka nuoren pennun vauhti on vanhemmille joskus melkoisen kovaa.

Agilitytuomaroinnit ovat olleet lähes poikkeuksetta sellaisia, että olen jaksanut ne hyvin. Tätä on edesauttanut se, että olen pitänyt tuomarointimäärän alle 20 kisapäivässä vuodessa, enkä ota yhteen kuukauteen pääsääntöisesti kuin yhden viikonlopun tuomarivastuun. Agilityvalmennuksessa oman ryhmäni edistyminen ja oppimisen ilo ovat antaneet minulle intoa mennä Tuulissuolle ATT:n hallille torstai-iltaisin.

Maaliskuun alussa tapahtui työrintamalla merkittävä muutos. Vaihdoin työpaikkaa Kaarinasta LVI-tarkastajan ja LVI-asiantuntijan yhdistetystä virasta Turun rakennusvalvontaan tarkastusinsinöörin (LVI) virkaan. Olin miettinyt jo jonkin aikaa sitä, että yhdistelmäviran kaksijakoisuus sekä muut tarkemmin erittelemättömät asiat kuormittivat mieltäni melkoisesti. Stressitasot alkoivat laskea jo siitä, että hain toista työpaikkaa. Lähimmät työkaverit olivat Kaarinassa mukavia ja muistelen heitä useamman kerran viikon aikana. Kuitenkin se, että tein töitä kahdessa yhteisössä, aiheutti ehkä sitä, etten kokenut olevani täysin kummankaan tiimin jäsen, vaikken tarkalleen tiedä, mistä se johtuu.

Uskoin sen, mitä minulle kerrottiin rekrytointihaastattelussa, vaikka jotkut esittivät siihen epäileviä kommentteja. Turun rakennusvalvonnassa on hyvä työilmapiiri! Työnprosessissa on paljon eroja Porin ja Kaarinan rakennusvalvontoihin. Osan selittää se, että henkilöstö on merkittävästi isompi kuin niissä. Palaverit ja tiedotuskanavat ovat ahkerassa käytössä. Lähes kaikista asioista tulee tietoa niin hyvin, että työskentely etenee ilman haittoja. Oman työpuhelimeni liittymän aktivoinnissa oli vähän takkuilua, kun samaan aikaikkunaan sattui kaupungin operaattorivaihdos. Sähköpostiin ja sähköiseen asiointikanavaan ePermitiin viestejä on tullut kiitettävällä vauhdilla.

Turussa LVI-alan insinöörit ovat sikäli taitavia, että rakennuspuolella monitaitoista insinööriä kutsutaan hybridiksi, mutta LVI-tyypit tekevät katselmuksia ja luvittavat hankkeita, vaikkeivät olekaan nimellisesti hybridejä 🙂 Se, että pääsee hyvin sisälle vakiintuneeseen ryhmään, ei ole itsestäänselvyys, mutta nyt se on onnistunut hyvin. Valvonnan tarkastusporukka on tiivis ryhmä ja käymme porukalla lounastamassa, siis ne, jotka eivät ole etätöissä. Sekä lounaalla että toimistolla puidaan yhdessä linjauksia hankaliin ja tulkintaa vaativiin asioihin. Tämä on tärkeää, jotta asiakkaat saavat saman vastauksen kaikilta asiantuntijoilta. Tähän voisi kirjoittaa erään laskutusohjelman tv-mainoksen loppukommentin: ei tässä ole liioittelua, totta joka sana.

Entiset opiskelu- ja työkaverini ja muuten vaan kaverit tietävät, että vauhtiin päästessään Petteri voi intoutua puhumaan pitkään ja asiasta haarautuminen saattaa olla kuin tuuhea puun latvus. Täytyy vaan ihailla sellaista ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella minua keskittyen niin, että esittävät vielä tarkentavia kysymyksiä siitä, mitä olen kertonut. Energiaa työpäiviini on antanut myös se, että työkaverien joukosta on löytynyt hyvä ystävä, jonka kanssa voi jakaa ajatuksia myös työasioiden ulkopuolelta. Kiitos siitä!

Kategoriat: Agility, Ihmissuhteita, Luontoa, Mielenjuttuja | Kommentit pois päältä artikkelissa Keväisiä hankia ja aurinkoa elämässä

Talvista liikuntaa nyt ja lapsuudessa

Kulunut vuosi on ollut monille henkisesti rasittava. Minua ei ole suuremmin haitannut sosiaalisten kontaktien vähentyminen. Olen jopa nauttinut vapaa-ajasta rauhassa kotona. Töissä olen ollut toimistolla läsnä paria karanteenijaksoa lukuun ottamatta.

Syksyllä luonnossa tapahtuva mätäneminen ja homeet väsyttivät minua aika totaalisesti. Onneksi tänä talvena tuli oikea talvi. Vaikka pakkanen laittaa astmaatikon hengitystä ahtaalle, on se huomattavasti parempi vaihtoehto, kuin homeiden väsytys ja hengityksen vaikeus.

Pakkasen ohi ajaa vielä lumi! Viime talvena en päässyt hiihtämään kertaakaan. Nyt kilometrejä kertyy jonkin verran. Sään salliessa käyn hiihtämässä 2 – 3 kertaa viikossa. Yritän pitää järjen mukana hiihtolenkeillä, enkä ole vielä hiihtänyt yhtään yli 20 kilometrin treeniä. Silti kunto on alkanut nousta. Hiihtointoa lisäsi ostamani uudet sukset.

Kun muistelen lapsuuteni talvia, on ikävä niitä pitkiä lumitalvia. Parhaimpana talvena Porissa pääsi laduille jo marras – joulukuun taitteessa ja hiihtokelit saattoivat jatkua huhtikuun puoliväliin. Pidin silloin hiihtopäiväkirjaa kilometreistä, hiihtoajasta, kelistä ja lumikerroksen paksuudesta. Olin muistaakseni 14-vuotias, kun hiihdin Kalaholmassa peltoladuilla / jokirannan kuntoradalla / jokijäällä 50 km aikaan 3 tuntia 30 minuuttia. Tavoite oli silloin päästä alle 3:33 ajan ja sen saavutin. Talvien aikana meni useamman kerran 1500 km hiihtokilometrin raja rikki ja ainakin kerran 2000 kilometrinkin raja.

Näistä talvisista keleistä kannattaa nauttia ulkoillen!

Kategoriat: Luontoa, Ulkoilu | Kommentit pois päältä artikkelissa Talvista liikuntaa nyt ja lapsuudessa

Seppo Tapio Kerminen, 29.7.1941 – 2.8.2020

Ukki lempipuuhassaan

Isäni Seppo Tapio Kerminen syntyi evakkoreissulla Alajärvellä 29.7.1941. Sieltä perhe muutti vielä takaisin Hiitolaan Kuoksjärven Tutin kylään välirauhan aikana. Siirtokarjalaisperheen lopullinen evakkomatka päätyi Porin Pietniemeen nykyisen Etu-Ameriikantien varteen lohkotulle pientilalle.

Saavuin eilen pihaan tuttuu.
Ei ollut vastassa isä.
Hänellä päättynyt oli aika kivun.
Jumalaan säilytti uskon.
Perille pääsi ystävä Herran.
Siellä kohtaamme kerran.


— PK

Pieni Petteri isän sylissä

Seppo lähti isosiskonsa Sirkka-Liisan kanssa sotalapseksi Ruotsiin. Junassa Menomatkalla Hiitolasta Vaasaan kaulassa ollut nimilappu oli ahdistanut tai vaivannut isää. Lopulta hän oli heittänyt pahvisen nimilappunsa junan ikkunasta. Junassa valvojat / saattajat olivat ihmetelleet, kuka tämä pikkupoika oikein on. Sisko oli sanonut ”se on meidän Teppo”. Siskoa ei oltu kuitenkaan uskottu, vaan listoista oli tarkistettu kaikki lapset ja todettu lopulta Seppo Sepoksi. 

Ruotsissa sisarukset oli sijoitettu eri perheisiin, kun molemmat perheet olivat toivoneet yhtä lasta kotiinsa. Jossain vaiheessa lapset näkivät toisensa Falunin kaupungilla. Silloin perheille selvisi tilanne. Ruotsista palatessa Suomessa sisarusten ei toivottu puhuvan toisilleen ruotsia, jotta ruotsin kieli saatiin kitkettyä pois. Luultavasti siitä aiheutui isälle pientä ongelmaa suomen kielen kirjoitukseen ja ehkä muutenkin oppimiseen. Ruotsissa Seppo oli osannut jo ainakin laskea ennen kouluikää. Itse muistan lapsuuden matkat Ruotsiin, jolloin kävimme tervehtimässä Svea ja Erik Häggiä. Ruotsin sotavanhemmat olisivat halunneet adoptoida isäni.

Isä harrasti nuorena urheilua kotitöiden salliessa. Toimelias nuorimies kuljetti vesikelkalla vettä pihaan luistinkentän tekoa varten. Hiihtoladut olivat niin hyvässä kunnossa, että ainakin kerran oli kilpahiihtäjät harhautuneet ladultaan ja päätyneet Kermisten pihaan.

Koulumatkalla sisarukset olivat tuiskulumen aikaan hyppineet täyteen lunta pakkaantuneisiin ojiin. Koulussa vaatteet olivat sitten kastuneet sulaneesta lumesta.

Ammattikoulun isä kävi autopuolella. Sen alan töitä Seppo ei koskaan tietääkseni tehnyt. Ammattikoulun jälkeen alkoi työelämä. Ura alkoi Porin Vesi ja Lämpö Oy:n ensin  juoksupoikana ja sitten varastomiehenä. Sieltä olen kuullut monia tarinoita, joista olisi voinut kirjoittaa kirjan. Moniin tapauksiin liittyy yllytyshulluutta, ”tieteellistä tutkimusta” ja usein legendaarinen työkaveri Sulinin Lasse. 

Tähän kirjaan muutaman muiston. Bahcolta tuli markkinoille vihreä kahvaiset ruuvimeisselit. Niiden muoville annettiin ”elinikäinen iskunkestävyystakuu”. Varaston sankarit ottivat kilon moskan ja löivät sillä kahvoja. Kestäneet menivät myyntiin ja jokunen hajonnut takuuvaihtoon. Tätä voisi kutsua todelliseksi asiakaspalveluksi.

Lapsena kuulin meillä olleiden nelipyöräisten kenkiin sidottavien rullaluistimien tarinan. Ne oli hankittu, kun oli lyöty vetoa, luisteleeko Kerminen niillä tietyn pätkän kaupungilla. Työkaverit menivät edellä kuorma-auton lavalla ja Seppo luisteli perässä. 

Empiiristä tutkimusta edustaa äänen kuuluvuuden testi. Yksi varastomiehistä ajoi Jawalla ilman pakoputkea Mikonkatua kohti vesitornia tietyllä hetkellä. Miehiä oli risteävällä Yrjönkadulla kuuntelemassa joka korttelin matkalla. Viimeinen oli Kokemäenjoen ylittävällä sillalla. Ääni kuului sinne asti, joten tarkkaa äänen kuulumisen matkaa ei saatu määriteltyä.

Aluksi isä kuljetti tilattuja putkitarvikkeita ja yrityksen isoja käteissiirtoja tavarapolkupyörällä. Myöhemmin auton hankittuaan jotain kuljetuksia meni silläkin. Poliisi oli pysäyttänyt kuskin Tikkutehtaan kohdalla ja kysellyt, miksi kuuden metrin vesijohtoputket oli sidottu auton alle. Vastaus oli selvä ”ei niitä voi katollakaan viedä.”

Hiljaisina aikoina varastolla ehti tekemään ajatustyötä. Siellä oli 60-luvun alkupuolella syntynyt idea rakennuskoneiden ja työkalujen vuokraamiseen. Pankinjohtaja oli sanonut, ettei sellainen kannata ja lainaa ei ollut tullut hankintoihin. Niin jäi perustamatta vuokraamo. Tuotesuunnittelusta haluan mainita Hiku-kiukaan, jonka lämmitys oli todella tehokas. Yksi kyseinen kiuas oli käytössä Sulinin talolla tai mökillä vielä 80-luvulla. Sen hormin pinnassa pystyi pitämään kämmentä. Lämpö jäi niin tehokkaasti kiukaaseen.

Matematiikan professorini Juha T. Tanttu mainitsi joskus, että isästäni olisi luultavasti tullut tiedemies tai keksijä, jos hän olisi syntynyt erilaiseen sosioekonomiseen ympäristöön ja eri aikana.

Armeija-aikana isän urheilullisuus ja kirjaimellisuus toi monesti ”lisätöitä”. Hän paransi muun muassa komppanian astioiden tiskausennätystä. Tässä avuksi tuli kekseliäisyys ja käsien lämmönsietokyky. Apulaiset lämmittivät vettä kiehuvaksi. Huuhtelun jälkeen ei tarvinnut kuivata lainkaan, kun astiat kastoi kiehuvaan veteen. 

En ole aivan varma, mistä putkialan töistä isä aloitti ”viraabelit” eli sivutoimensa. Tiedän sen, että hän on ”käsiklopalla” eli käsikäyttöisellä putkikierteen vääntimellä tehnyt kierteitä useisiin satoihin Porin seudun taloihin asennettuihin öljysäiliöiden täyttöputkiin. Putkitöiden monipuolisuus ja ehkä yrittäjyyden kiinnostavuus veti kokopäiväiseen yrittäjyyteen, kun päivätöiden ohella yrittäjyys alkoi olla raskasta.

Seppo perusti veljensä Pekan kanssa putkiasennusliike T:mi P ja S Kermisen, joka toimi yli 30 vuotta Porin alueella ja ainakin Hyvinkäällä asti. Tuttu halliyrittäjä, Laakson veljekset, pyysi heitä töihin Joensuuhunkin, mutta sinne asti he eivät lähteneet. Yrittäjäveljekset tekivät töitä antaumuksella. Kiivaan rakentamisen aikana työpäivät olivat jopa 16 tunnin mittaisia. Kuulin juuri muutama kuukausi sitten Kaarinassa rakentajalta, että Kermisen veljekset olivat tehneet hänen vanhempiensa taloon Porin Tuorsniemeen putkityöt yli 40 vuotta sitten ja kaikki toimii edelleen. Olin itse isän mukana työmailla silloin, kun isä oli yksin. Taidoin muutaman kerran olla Pekan Transitin matkassakin.

Isäni ei lapsuutensa muuttojen lisäksi juurikaan vaihtanut osoitetta. Lapsuudenkodistaan hän muutti äitini kanssa äitini kotitalon yläkerran asuntoon oman talon rakentamisen ajaksi. Tuo talo valmistui 1969 äidin kotitalon naapuriin ja siellä isä myös siirtyi tästä ajasta ikuisuuteen. Asuinpaikat olivat siis: Alajärvi, Hiitola, Falun (Ruotsi), Porin mlk (Tuorniemessä parakissa ja lapsuuden lopullinen koti Pietniemellä), Pori (Kalaholma).

Lapsena ihailin isän palkintoja. Niitä oli ainakin autosuunnistuksesta ja shakista. Luulisin että isän auto oli tuolloin Fiat 1500 (tai 1300), jonka ostamiseen liittyi yksi tarina. Isä meni töistä ruokatunnilla rahat haalarin rintataskussa ostamaan autoa Porin Veholta. Haalarimiehelle ei autoa myyty. Toista kertaa ei siihen liikkeeseen menty, vaan ”Laakson veljekset” toivat autojen ostomatkalta kyseisen auton Raumalta. 

Autosuunnistuksen ja rallin ajotaidot auttoivat monesti hankalissa ohituspaikoissa. Huvitti joskus, kun isä kommentoi ajotapaani. Muistui silloin mieleeni yhteinen matka, jossa peräkärry Skodan perässä ohitimme hitaamman auton risteysalueella. Sanoin, ettei tässä saa ajaa keltaisen viivan väärällä puolella. Siihen Seppo tokaisi ”en ylittänyt keltaista viivaa, vaan pysyin koko ajan sen vasemmalla puolella”. 

Marjastus oli isälle tuttua jo lapsuudesta. Monena syksynä kävin isäni kanssa mustikassa, puolukassa ja karpalossa. Tutuksi kävivät ainakin Preiviikin, Makholman, Kytölammin, Ahmauksen, Rudanmaan ja Tampereentien alun marjapaikat.

Kotitalomme pihassa oli viljelyksiä vähintäänkin tarpeeksi. Ainakin nurmikkoa leikatessa marjapensaat, joita kahdella naapuritontilla oli muistini mukaan noin 40 kpl aiheuttivat reittisuunnittelua. Niistä isä keitti mehua kahdella Mehumaijalla yhtäaikaa. Mehua riitti koko vuodeksi, kun sitä oli tehty monta kymmentä, jopa yli sata, ”maijallista”. Kasvihuoneita oli aluksi yksi, mutta lopulta kaksi. Niissä kasvoi ainakin tomaatteja, kurkkuja, paprikoita ja salaattia. Kaikki tuotteet punnittiin ja merkittiin taulukkoon. Kasvihuoneajanjakson jälkeen tontille istutettiin tyrnejä, joita isä keräsi kokonaisina marjoina. Vadelmapensaita oli myös niin, että niistä tuli monta kymmentä litraa marjoja vuodessa. Niin ja tietenkin omenapuita oli niin, että vioittuneita omenoitakin oli vaivaksi asti.

Polttopuita Seppo teki kovasti. Ainakin kolmena talvena hän tilasi Kullaan metsäkoululta tukkirekallisen koivutukkeja. Niistä hän teki sähkömoottorisahalla ja pienellä halkomakoneella polttopuita. Veljeni Timo oli jossain vaiheessa laskenut tontilla olevan 90 pinokuutiometriä valmiita polttopuita.

Kotitalon valurautaviemärin hajottua isä kaivoi talon alle tunnelia reilusti yli 10 metriä, jotta sai vaihdettua viemärit uusiin lattiaa rikkomatta. Hullulta kuulostava urakka, kuten yleensä.

Varhaislapsuudessa muistan, että kävimme usein sunnuntaina Porin Teljän seurakunnan jumalanpalveluksissa. Myöhemmin, muistaakseni 1977, siirryimme Porin helluntaiseurakunta Eelim ry:n toimintaan. Seurakunnassa isä oli hiljainen vastuunkantaja. Oman alansa työt kuuluivat sielläkin yhtenä osana toimintaa. Joka kevät kävimme laittamassa Noormarkun Rudanmaassa Rantaniemen leirikeskukseen vedet toimintaan ja syksyllä ennen pakkasia tyhjentämässä vesijärjestelmän. Vuosien ajan Seppo oli kolehdin (uhrilahjan) kantajana ja toiminnan esimiehenä. Harkitsevana ja hiljaisena miehenä isä ei ollut usein äänessä isossa joukossa. Kotipiirissä isä oli aktiivinen toimija ja piti ”saarnan” aina vuorollaan.

Lapsuuden ja nuoruuden muistoissani ovat Helluntaiherätyksen juhannuskonferenssit. Vuonna 1978 Keuruulla ja 1979 Hattulan Katinalassa olimme ”vain osallistujina”. Juhannuksena 1980 konferenssi oli Porissa. Siellä isä oli putkitöissä talkoolaisena ja minä apulaisena. Putkitöiden esimies Hemmo Ilvonen ja varmaan moni muukin huomasi isän ammattitaidon. Siitä lähtien kiersimme isän kanssa ”kesälomalla” putkitalkoissa ympäri Suomea, lopulta pysyvästi Keuruun Isossa Kirjassa. ”Kiertolaisvaiheessa” oli aina asennuksen ohella iso suunnittelutyö siinä, miten mahdollisimman pienillä lisäostoilla saisi raamattuopiston putkitarvikkeilla toteutettua ravintolatoiminnan ja saniteettitarpeiden vesijärjestelyt. Sepon rauhallisuus ja järjestelmällisyys auttoi siinä, että yleensä kaikki toimi ja ainakaan juhlijat eivät isosti huomanneet häiriötilanteita. Isän jäätyä sairaseläkkeelle toimin itse vielä jokusen vuoden hänen ”perintövirassaan”. 

Isä oli tutussa seurassa puheliaskin, mutta yleensä puhui harkiten ja muille tilaa antaen. Ne jotka puhuivat hänen kanssaan puhelimessa tietävät, ettei puhelinoperaattorit liikoja pennejä saaneet. Puhelinmyyjien soittaessa isä saattoi innostua puhumaankin kunnolla. Liekö silloin pulpahti pintaan sisäinen karjalaisuus. Kaksi humoristista muistoa kerron näistä myyntiyrityksistä. Mainittakoon jo tässä, että vanhemmillani ei ollut silloin televisiota. 

Myyjä: ”Meillä olisi teille tarjolla nyt edullinen kanavapaketti.”
Isä: ”En ole ollenkaan venemiehiä ja ei täällä lähellä taida isoja kanavia ollakaan.”
Myyjä: Tämä onkin televisiokanavapaketti.”
Isä: ”Mistä minä niitä kanavia sitten katsoisin?”
Myyjä: ”Televisiosta tai näytöltä”.
Isä: ”Haluaisin nähdä, miten se tuolta näytöltä näkyy, kun en oikein usko sen toimivan.”
Myyjä: ”Kyllä tämä toimii kaikilta näytöiltä.”
Isä: ”Jaa… ainoa näyttö meillä on tuo mikroaaltouunin kello.”
Myyjä: ”Ei se siinä näy, eikö teillä ole televisiota?”
Isä: ”No ei ole.”
Myyjä: … tuuut tuutt….

Ja se toinen tapaus, operaattorin edustaja.

Myyjä: ”Kiinnostaisiko puhelinlaskujen pieneneminen puoleen.”
Isä: ”Nyt kyllä on asia, joka kiinnostaa.”
Myyjä: kertoo liittymästä ja hinnoittelusta innoissaan.
Myyjä: ”Kuinka suuria puhelinlaskuja teillä on yleensä?”
Isä: ”Ne on kaikki yli 5 euroa, kun keräävät maksuja aina sen rajan ylittymiseen saakka. Edellinen taitoi olla 5,73 €. En muista oliko se kuudelta vai seitsemältä kuukaudelta.”
Myyjä: ”Minulla ei taida olla kyllä sittenkään teille puhelinlaskuja pienentäviä tarjouksia.”
Isä: ”Harmi, kun se olisi kyllä kiinnostanut.”

Seppo rakensi kanssani Ruosniementien asuntoani reilusti yli tuhannen työtunnin verran, vaikka oli jo tuolloin sairaana. Sitkeästi isä tuli auttamaan melkein joka ilta ja päivisinkin koko vuoden projektin ajan. Hänen panoksensa oli korvaamaton. Se oli vaikein asia minulle, kun laitoin eron tullessa talon myyntiin. 

Isä oli meille pojille hyvä vanhempi ja oiva roolimalli. Häneltä opimme ahkeran työnteon. Kaikilla kolmella veljeksellä on nykyään oma yritys, vähintään sivutoimisena. Kun hän otti jonkun asian hoitaakseen, hän teki se huolella loppuun. En ole kuullut yhdenkään T:mi P ja S Kermisen asiakkaan valittaneen, että työ oli huonosti tehty, päinvastoin. Isä antoi myös mallia siihen, että yhteisiä asioita ja naapuriapua tehdään talkoilla.

Viimeisinä vuosina isän harrastuksiin kuului kotipihassa näkyvien eläinten tarkkailu, lukeminen ja ristikoiden täyttäminen.

Ristikot pitivät ajatukset virkeänä

Seppo oli Sanan ja rukouksen mies. Muistan lapsuudenkodistani lukuisat Kalaholman-Isojoenrannan kotipiirin perjantai-iltojen rukouskokoukset, joissa isä piti Raamattuhetken ja johti rukoukseen. Kokoontumiset päättyivät aina kahvihetkeen, jossa oli tarjolla isän (yleensä juuri hänen) itse tekemää pizzaa. Isä viitoitti meille pojille olemisellaan ja tekemisellään Raamatun oppien mukaisen elämän. 

Isä kilvoitteli ja säilytti uskonsa. 

Viimeisen kerran näin isäni hänen syntymäpäivänään 29.7.2020. Muutaman minuutin hän jaksoi olla hereillä. Oli kuitenkin helpottavaa nähdä tuolloin, että kipulääkkeet pitivät tuskaa poissa. Ajatukseni häntä halatessani oli ”hyvää matkaa isä ja kiitos kaikesta. Nähdään taivaassa!”

Sepon siunaustilaisuus vietettiin 14.8.2020 Porin isossa kappelissa läheisten ollessa paikalla. Muistotilaisuus pidettiin Ruosniemen seurakuntakodissa. Kiitos kaikille myötäelämisestä kaipauksessamme.

Voi kuinka me kaipaamme sivua Seppo, isä, ukki!

Äidilleni haluan esittää suuren kiitoksen isän hoitamisesta kotona viimeisten vuosien ajan. Äidille, Pekka enolle ja Arja tädille suuret kiitokset Sepon näköisten hautajaisten järjestämisestä.

Isää, tai kuten veljeni Pasin lasten synnyttyä sanoimme, ukkia jäivät kaipaamaan vaimo Pirjo, Petteri ja Johanna, Pasi, Hanna, Markus, Samuel ja Aamos ja Timo sekä perheet sekä sukulaiset ja ystävät. Jälleennäkemistä odottaen:

vanhin poikasi Petteri

Kategoriat: Uncategorized | 4 kommenttia